Easter and spring mood

Kevättä on selkeästi ilmassa ja meidän terassilla olikin jo ihan kesän tuntuma tänään. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon iloa minulle tuo tämä yhtäkkiä tullut lämpö, aurinko, puiden kukinta, lintujen ääni ja muut ihanat kevään merkit. Nämä ovat olleet täydelliset kolme aurinkoista päivää, joita olen viettänyt suurimmaksi osaksi perheeni kanssa. Tänään pieni flunssa on päässyt pilaaman aamupäiväni  pikkasen, mutta puoli tuntia makoilua terassilla auringon lämmittämänä (paistoi niin ahkerasti, että tuntui kun olisin Thaimaan rannalla, 28:ssa asteessa) paransi minut aika nopeasti :) 

Eilinen aamupäivä meni töissä ja kuinka ihanaa oli tulla töistä ulos ja huomata voimakkaan auringopaisteen ja ihmisten iloiset ilmeet, paransi kummasti mieltä :) Aamuvuorot ovat sen verran hassuja, että toisaalta rakastan niitä, koska työ loppuu niin aikaisin, että on aikaa jäljellä tehdä omia asiota ja tuntuu siltä, kun olisi jo ehtinyt tehdä paljon hyödyllistä vaikka päivä on vasta alkuvaiheessa. Toisaalta en ole aamuihminen ja se on minulle aina varsinainen haaste nousta ylös aikaisin aamulla. 

Töiden jälkeen suuntasin vanhempieni luo ja iltapäivä vietettiin avaamalla terassikausi ja nauttimalla säästä. Illemmalla koristeltiin äidin ja pikkusiskon kanssa pääsiäismunia pitkästä aikaa. Pitkästä aikaa, koska en nimittäin muista, milloin olisin viimeksi tehnyt sen. Ukrainassa asuessani ehkä viimeksi. Venäjällä ja Ukrainassa on perinne maalata munia ja leipoa pääsiäisleivoksia ennen pääsiäispäivää ja sitten pääsiäispäivänä syödä ne ja vaihtaa naapureiden kanssa omia leivoksia ja munia. Olenkin  jo unohtanut noi perinteet, kun ei tullut tehtyä näin moneen vuoteen. Tänäkin vuonna koristettiin munia lähinnä perheen pienimmän takia ja hän olikin innoissaan siitä puuhasta :) 

Tänään aloitettiin päivä, sitten, leffan merkeissä, kun käytiin siskon kanssa leffateatterissa katsomassa uutta Helinä Keiju-elokuvaa :) Iltapäivällä vieralimme sukulaisten luona ja nyt istun tyytyväisenä sängyllä poikaystävä vieressä kirjoittamassa tätä. Huomenna on vielä yksi lomapäivä, tosin minun osaltani ehkä ei niin paljon lomaa, sillä aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa lukemaan perjantain kokeeseen. 

Hyvää Pääsiäistä kaikille! :)

Kiirettömiä aamuja

Kello näyttää 12.15 ja minä lököttelen sängyssä. 45 minuuttia sitten heräsin siitä lähtien olen miettinyt, mitä tekisin. Olen jaksanut nousta ja keittää itselleni capuccinon. Ulkona paistaa aurinko ja näyttää siltä, että on taas ihana päivä, ei näy edes tuulen merkkejä. Poikaystävä lähti hoitamaan asioitaan ja minä olen vieläkin sängyssä, eikä näytä siltä, että teen jotakin hyödyllistä itselleni tai yhteisölle tänään. Tämä on näitä ihania kiirettömiä aamuja, kun ei ole suunnitelmiä ja päivä on täysin vapaa. 

Viime viikolla minulla oli lomaa koulusta ja sain ihan luvalla levätä ja kerää voimia. Eilen myöhään illalla havahduin siihen, että en tiennyt, mitä tunteja minulla on huomenna ja mitä kursseja ylipäätänsä olen ottanut tälle uudelle jaksolle. Tein itselleni lukujärjestyksen ja huomasin, että maanantai on ihan tyhjä, ei koulua. Rupesin ajattelemaan, että eihän sellainen käy, mitä minä sillä maanantailla teen, jos en mene kouluun? Maanantai on viikon ensimmäinen päivä, viikko alkaa siitä. Jos maanantai on lököttelypäivä, niin viikko alkaa väärällä fiiliksellä (ainakin minulla). Aloin katsomaan kurssitarjontaa ja valitsin loppujen lopuksi vapaavalintaisen kuntosaliharjoittelu-kurssin itselleni, sillä olen kauan halunnut jo aloittaa jonkinlaisen liikuntaharrastuksen ja tämä olisi juuri sopiva. Nyt minulla siis on jo yksi suunnitelma päivälle. 

Minulla on paljon kiirettömiä aamuja, vähän liikaakin välillä, jos minulta kysyy. Aktivisuuteni on jäänyt johonkin sivuun. Muistan, kun pienenä juoksin koko ajan kaikkiin maailman harrastuksiin. Harrastin pianon soittoa, tanssia, piirtämistä, kävin englannin kielen kursseilla joskus 7-8-vuotiaana. Myöhemmin kaikki harrastukset karsiutui pois ja tärkein, eli tanssi, jäi. Sitä olenkin harrastanut 14 vuotta elämästäni, kunnes jossakin vaiheessa 17-vuotiaana päätin, etten harrasta enää. Kiirettömät aamut on hyviä, silloin, kun ne eivät ole joka päivä, silloin kun, teen koko viikon töitä/koulua/harrastuksia/muuta hyödyllistä ja sitten on se yksi ihana päivä, kun ei tarvitse säätää mitään. Koska sitten niitä arvostaa. 

Olen aina ollut sellainen ihminen, joka on tehokkaimmillaan kiireessä. Tai no, ei ihan kiireessä, kiire ei ole kivaa, mutta silloin, kun on paljon tekemistä ja on menossa koko ajan jonnekkin. Sen takia minun pitää koko ajan tehdä jotain, jotta en ryytyisi ihan kokonaan. Koska laiskuus kasvattaa laiskuutta. Nykyään, kun minulla ei ole harrastuksia tai muuta sivumenoa, minulla on liikaa vapaa aikaa. Koulukaan ei ole semmosta 8-16 joka päivää, niin kuin lukiossa aikoinaan, vaan aika rentoa, monta hyppytuntia, monta vapaata aamua jne. Työssänikin olen extratyöntekijä, joten saan valita vapaasti vuoroni, silloin kun työtarjouksia tulee. Kukaan ei siis pakota mihinkään. Tämä on yksi Suomen ominaisuus. Täällä kukaan ei hengitä niskaan, ei pakota. Se on sinun asiasi, mitä teet, kuinka sen teet, teetkö ollenkaan mitään, koska loppujen lopuksi se on sinusta kiinni, omapa on elämäsi. 

Nuorempana vanhemmat valvoi minua ja tekemisiäni, mihin lähden opiskelemaan, mitä minusta tulee, mihin asti olen ulkona kavereiden kanssa, milloin herään aamuisin jne. Opiskelupaikka ja osa-aikainen työpaikka on nyt löydetty. Nyt olen oman elämäni herra, vanhemmat vain antaa neuvoja ja ehdotuksia, loput on minusta kiinni.Täytyy sanoa, että onhan se nyt paljon helpompaa, kun joku muu miettii sinun puolesta elämääsi  ja ohjaa sinut. En ole vieläkään ihan sinut sen tunteen kanssa, että olen periaatteessa ihan vapaa ja voin keksiä mitä tahansa elämääni, olla mikä tahansa. Vapaus asettaa haasteita itselleen, pitää oikeasti miettiä, mitä elämästäsi haluat ja miten saat sen.

No mitä minä sitten elämästäni haluan? Ikuinen kysymys...Välillä tulen miettineeksi sitä, että minulla on ihan hyvä elämä, minulla on maailman paras perhe, ihanin poikaystävä ja loistavat kaverit. Käyn hyvää koulua ja voisin sanoa, että tykkään siitä, mitä opiskelen (en tosin aina) ja olen siinä työpaikassa, jossa olen kauan halunnut olla. Mitä vielä ihminen tarvitsee? Jotakin se nähtävästi tarvitsee, kun tuntuu siltä, että jotakin olennaista puuttuu. Ehkä se on ajatus siitä, että minun ympärilläni on rajaton määrä resursseja ja mahdollisuuksia. Tarkoitan sitä, että minä voin tehdä niitä asioita, mitä esimerkiksi vanhempani eivät edes voineet kuvitella niiden aikana. He eivät voineet esimerkiksi lähteä ihan vapaasti matkustamaan, lähteä vaihtoon. Minä voin, Suomessa matkustaminen on tehty ihan mahdottoman helpoksi, kunhan säästät vähän rahaa ja lähdet minne ikinä haluat. 

Ehkä ne asiat, mitä minä kaipaan elämässäni on heittäytyminen täysin johonkin asiaan, spontaanius ja uusien asioiden kokeminen. Olen ajatellut sitä, miten erilaista maailma oli ennen internettiä, televisiota ja muita medioita, silloin joskus keskiajalla. Ihmiset asuivat omassa kylässään, tekivät koko elämänsä samoja asioita, olivat samassa työpaikassa, kasvattivat lapsia, puhuivat naapureiden kanssa, eivätkä tienneet, mitä tapahtui maailman toisella puoliskolla. Oli vaan heidän pieni elämä ja heidän kylä. Kulkurit ja kauppiaat matkustivat ja kertoivat tarinoita ihmeellisistä vieraista maista ja niiden tavoista ja se taisi olla ainoa tapa saada tietoa, mitä jossakin muualla tapahtuu, heidän ajan media. Meidän maailmassa on internet, lehdet, televisio ja muut mediat, näiden avulla voit milloin tahansa saada tietää, mitä tapahtuu 5000km päästä sinusta, miten ihmiset elää, voit lukea tai kuunnella siitä, voit vaikkapa matkustaa sinne itse ja nähdä ne asiat. Ja koko ajan voit verrata toisten elämää omaan elämään, voit verrata miten yhdessä maassa ihmiset elää ja miten sinun maassa. Luonnollisesti me halutaan paljon enemmän asioita kuin suurin osa keskiajan ihmisistä. Meidän maailmassa vain mielikuvitus on rajana. 

Luen paljon blogeja, joita suunnilleen minun ikäiset, tai vähän vanhemmat ihmiset kirjoittavat, luen heidän kokemuksista, heidän tavoista, heidän menoista. Peilaan näitä omaan elämääni, joskus olen vähän kateellinen ja haluan samoja asioita elämääni, mutta se on normaalia. Monet blogit (tai niiden kirjoittajat) inspiroivat minut tosi paljon. Saan paljon uutta tietoa niistä, asioita, joiden en tiennyt olevan mahdollisia. Se kaikki pistää miettimään, että jos nämä ihmiset pystyy tekemään näitä asioita ja elää elämäänsä niin kuin ne haluavat, minäkin pystyn. Minullakin on valintoja ja mahdollisuuksia. Jokaisella on. Niitä pitää vain jaksaa etsiä, pitää kokeilla asioita ja löytää ne omat, itselleen sopivat. Tähän lopetan kirjoitukseni ja lähden etsimään omia uusia kokemuksia :)  

Red coat - perfect coat

Tänhetkistä pettymystäni ei voi sanoilla kuvailla...Olen ollut niin onnellinen nämä pari viikkoa ulkona olevasta keväisestä säästä, ettei mitään rajaa. Se toi muhun ihan odottamattoman määrän energiaa ja auttoi suoriutua kiireen keskellä. En meinannut uskoa sääennustuksia, kun kuulosti niin kaukaiselta ajatus siitä, että nyt yhtäkkiä tämän kaiken ihanan kevään keskellä tulisi taas lunta ja vielä enemmän, kuin varmaan koko talvena yhteensä. Karu totuus, what can I say, ei yhtään hymyilytä enää toi 20cm lumikerros maassa ja se, että lisää tulee koko ajan. Take me back to the sunny place! :( 

No mutta, minä aion toivoa parasta, että tuo takatalvi ei kestä kun viikon tai pari ja sitten taas tulee lenkkarikausi (käytin varmaan koko viikon lenkkareita, kun iloitsin niin paljon kuivuudesta ja lämmöstä). Tällä hetkellä istun kotona pyjamassa lämpimän peiton alla teekuppi kädessä ja syön paljon hedelmiä, siinä toivossa, että ne piristäisi vähän. Kohta alkaa ensiviikon kokeisiin lukeminen  ja illalla sitten juhlistetaankin minun ja kaverini yhteiset synttärit tyttöjoukolla :) 

Nyt haluaisin jakaa tänne toissapäivänä ottamat asukuvat, joissa on vielä sitä ihanaa kevätfiilistä. Tässä viihdoinkin esittelen talven parasta ostostani Karen Millenin villakangastakkia. Minun mielestäni toi takki on pure perfection. Se on naisellinen, hyvän mallinen, sopivan pituinen, silmäänpistävä, ja kaikenlisäksi vielä aika lämmin, koska siinä on villaa ja cashemeriä. En yleensä panosta vaatteiden laatuun, olen enemmänkin "määrä" -ihmisiä, mutta tämä yksilö oli niin täydellinen, ja vieläpä mahtavalla alennuksella varustettu, etten voinut vaan kävellä ohi ostamatta. Oikeasti, takki, jonka alkuperäinen hinta on 450€, alennettiin yli 300€:lla. Kaunis, lämmin, PUNAINEN ja vieläpä Karen Millenin, who wouldn't buy it? 

 

 Takki - Karen Millen, laukku ja kengät - Zara, hattu ja karvahuivi - H&M, neule - saatu lahjaksi

Arkea ja rutiineja

Viime aikoina elämäni on ollut aika kiireistä, yhtäkkiä kolmelle viikolle kasaantui kaikki maailman asiat, joita pitää hoitaa ja yhdessä vaiheessa taisin jopa stressata hieman, että mitäköhän tästä tulee, kun en ole pitkään aikaan jo elänyt tälläisessä kiireessä. Piti vähän muistella, miten hoidetaan asiat järjestyksessä ja rutiininomaisesti. Teen aina itselleni tämän saman ongelman, istun kaksi kuukautta ilman tekemistä ja sitten yhtäkkiä huomaan, että on viisi projektia tekemättä, kaksi raporttia, ja 8 koetta edessä. Siinä vaiheessa alkaa myös toimimaan Murphy's law, ja samaan aikaan sattuu muutkin asiat, jotka ei välttämättä olisi tullut muuten. 

Viime viikko oli minulla niin kaoottinen, etten ole edes viittinyt ottaa työvuoroja vastaan, koska tekemistä riitti ilman sitä. Kaksi koetta keskellä viikkoa ja 3 raportin palautus on aika iso juttu yhdelle viikolle. Tosin yleensä suoriudun paineen alla paljon paremmin, kuin yleensä. Tällä viikolla se ei kuitenkaan onnistunut niin hyvin ja parin raportin palautus menikin minulla vähän myöhemmäksi.

 

Tänään oli yksi niistä progressiivisista päivistä, kun jaksaa tehdä asioita. En tiedä oliko se auringon ja lisääntyneen valon vaikutus, mutta tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tein päivästäni hyödyllisen. Heräsin ajoissa varhain aamulla ja luin pari tuntia päivän kokeeseen,  myöhemmin kokeessa tuli sellainen tunne, että saatan jopa pärjätä hyvin siinä, kokeen jälkeen minulla oli 4 tuntia vapaata aikaa ennen seuraavaa tuntia, jolloin kirjoitin 8 sivua työhyvinvoinnin raporttia ja myöhemmin päivän viimeisellä tunnilla jaksoin jopa keskittyä ranskan tunnilla ja tehdä muistiinpanoja. Kotiin tultuani siivosin keittiön, tein ruokaa ja pesin pyykit ja vasta kaiken tämän jälkeen saatoin rentoutua illalla eritäin hyvällä omatunnolla. Olen viihdoin ja viimein myös oppinut sen, että kannattaa nousta aikaisin ylös, koska silloin päivä on pitkä ja jaksaa tehdä asioita paremmin. What happened to me? Lisää tälläisiä päiviä, ehdottomasti! 

Tälle viikolle olen ottanut pari työvuoroa, joten pääsen vihdoinkin tekemään työtä kouluhommien ohelle, ajattelin kuitenkin tarkasti, ennen sitä, sillä tällä hetkellä koulu on tärkeimmillään. Perjantaina minulla on viikon toinen koe ja suurin osa huomisesta päivästä ja torstaista menee siihen valmistautumiseen. Lauantaina illalla on suunnitteilla vähän mieluisampaa ohjelmaa, sillä aiomme juhlia kaveriporukan kanssa minun ja kaverini yhteiset syntymäpäivät ja pitää samalla kauan odotettua tyttöjeniltaa. Ja sitten taas alkaa kokeisiin lukeminen, sillä ensi viikolla niitä on neljä (!!). 

Tälläistä ohjelmaa viime aikoina. Kun avasin tänään blogini ja painoin "uusi teksti"-nappulaa, päässäni oli ihan eri aihe, mistä piti kirjoittaa täällä, vähän suurempi asia elämässäni ja uusi innostuksen kohde, jonka halusin esittää täällä. Päädyin, kuitenkin, kirjoittamaan tänään tälläistä vähän kevyempää tekstiä. Ehkä se oli alitajuntani, joka halusi vaan purkaa ajatuksia täällä, sen sijaan, että kirjoittaisi vakavemmasta aiheesta. Minua harmittaa valtavasti, että minulla on paljon postausideoita ja aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta usein niihin joko ei riitä aikaa, tai ei riitä voimia enää kirjoittaa, tai se flow on mennyt. Kirjoitan parhaiten, nimittäin, silloin kun olen innoissani jostakin asiasta tai jos jokin asia saa muuten vaan tunteeni pinnalle/koskettaa minua. En, siis, pysty tuottamaan järkevää tekstiä, silloin kun mietin, että "nyt kirjoitan tästä aiheesta, josta olen kauan halunnut kirjoittaa", enkä pysty kirjoittamaan kirjoituksia valmiiksi ja ajastamaan niitä. Toisaalta, tarviiko minun?

Tyyliä etsimässä

Tyylikriisi. Minulla on nyt meneillään sisäinen ristiita. Ja se saa minut hulluksi! Ja tämä kyseinen ristiriita on niin ristiriitainen, että en edes osaa esittää sitä tänne oikeissa sanoissa. 

Rakastan muotia yli kaiken, seuraan päivittäin kymmeniä muotiblogeja, selaan Pinterestin ja Instagrammin kuvia tuntikausiin, käyn vaatekauppojen nettisivuilla (ja muutenkin vaatekaupoissa) melkein päivittäin, luen lehtiä ja kaikesta siitä saan niin paljon inspiraatiota ja ideoita, joita tekee mieli toteuttaa heti. Ongelma on siinä, että sen kaiken keskellä menetin minun tyylin. Tai sitten en ikinä löytänytkään sitä. Olen aina käynyt sisäisiä taisteluja mielessäni pukeutumisen suhteen, välillä on tehnyt mieli pukeutua naisellisesti, välillä sporttisesti, välillä tuli joitakin hipsterityylin vivahteita jne. Ja en oikein tiennyt ikinä mihin minä kuulun, mikä on minun tyylini. Kaikesta eniten kuitenkin vihaan tylsää ja tavallista pukeutumista. Ja siinä on ristiriita, sillä en ole aikaisemmin ikinä uskaltanut pukeutua rohkeasti ja näyttää erilaiselta. Pukeutumistyylini on nimenomaan tavallinen. Sama kuin miljoonilla muilla tavallisilla ihmisillä. Valitsen aina sen tutun ja turvallisen vaihtoehdon ja huomaan vasta sen jälkeen, kuinka minunlainen ja jotenkin tylsä kyseinen vaatekappale on. 

Toisaalta tykkään pelkistetystä tyylistä, yksivärisistä vaatteista, joita on helppo yhdistää kaikkeen sekä tavallisista linjoista ja leikkauksista. En oikein ole ekstravagantin ja kovin erikoisten näköisten vaatteiden ystävä. Koska less is more. En myöskään suosi yhtäan ristiriitoja pukeutumisessa. Muistan, kuinka järkyttynyt olin, kun kaduilla alkoi näkyä bleisereitä yhdistettynä lenkkareihin. Mielestäni se oli niin epäsopivaa ja hirveän näköistä juuri sen ristiriidan takia. Koska minun päässäni bleiserit sopivat vain ja ainoastaan korkokenkien, maksimissaan balleriinojen kanssa. Naisellinen bleiseri, naiselliset kengät, niin se menee. Nyt se tosin on jopa minun silmissäni ihan normaalia, ja usein sitä näkeekin: bleiseri ja conversit.

Ihailen Gossip Girl:istä tutun Blair Waldorf:in (jota olen useasti maininnut täällä blogin puolella) tyyliä, se on esikuvani. Haluasin kopioida koko hänen vaatekaappinsa sisällön itselleni. Kaikki, mitä hänellä on päällään on täydellisesti yhteensopivaa, naisellista, huoliteltua, eleganssia, sopivasti klassista, mutta silti muodikasta ja kontrastista. Toinen esikuva pukeutumisessa on Audrey Hepburn. Haluaisin ehdottomasti elää hänen ajassaan ja pukeutua joka päivä hienoihin mustiin mekkoihin, ja hattuihin, ja helmiin, ja korkokenkiin. Myös Miranda Kerrin huoleton ja tyttömäinen, mutta silti aina tyylikäs tapa pukeutumisessa on lähellä minun ymmärryksiäni tyylistä. 

Valitettavasti, vaikka kuinka haluaisin käyttää kauniita mekkoja, hameita ja korkokenkiä, joita minullakin riittää, täytyy tunnustaa, että en voisi kuvitella itseäni semmosessa Blair Waldorf tyylisessä mekossa tai hameessa koulussa. Vaatevalintakysymyksessä on aina mukana ympäristö, menot sinä päivänä sekä varsinkin Suomessa sääolosuhteet. Tulenko olemaan paljon liikkeellä tänään? Menenkö töihin? Haluanko erottua pukeutumisellani koulussa? Sataako ulkona vettä tai lunta? Kaikki nämä vaikuttaa siihen, mitä laitan päälle. Töihin pitää laittaa mukavat kengät, jos ulkona on kylmä, pitää laittaa tietynlainen takki, ja sitten takkiin pitää miettiä sopivat kengät jne. On se helppoa kesällä, kun on yhdet nudet ja yhdet mustat balleriinat, jotka sopivat aina kaikkeen ja joita voisi periatteessa käyttää koko kesän. Sitten vaan laitetaan yksi mekko päälle, balleriinat, ja ehkä pari korua ja voila, onnistunut asu. Mutta, mitäs minä siitä rupean selittämään, kun kaikki sen tietävät muutenkin. 

Viime lauantaina illalla, olin menossa poikaystäväni luo, ja yrittäessäni päättää, mitä laittaisin päälle, mielessäni pyöri edellämainitut kysymykset ja kaikenlaiset muotiasukuvat. Asun valitsemiseen meni puolitoistatuntia, joista suurin osa meni siihen, että tuijotin vaatekaappia ja sen sisältöä ilman minkäänlaista toimintoa. Puolitoistatuntia! Minulla ei ikinä mene niin paljon aikaa näin helppoon asiaan. Lopulta ärsyynnyin niin paljon siitä, kun en osannut päättää yhtään mitään, että luovutin täysin pukeutumisen suhteen. Päälle päätyi lenkkarit ja yli-iso muodoton villapaita leggingsien kanssa. Kruunasin asun klassisella mustalla villakangastakilla. Siitä tuli yksi epäonnistuimmista asuista ikinä, no onneksi lenkkarit ja villakangastakit ovat näkyneet aika paljonkin katumuodissa viime aikoina, voin ajatella, että yritin kopioida fashionistoja tiedostamatta sitä. Tälläisessä kombinaatiossa olenkin liikkunut nyt 4 päivää, sillä en vieläkään ole löytänyt kadonnutta tyyliäni. If someone sees it bring it back to me, please :) 

Dreaming and believing

Edellisessä pohdintapostauksessa kirjoitin elämän suhdanteista ja pohdin sitä, että elämä koostuu mustista ja valkoisista raidoista. Kirjoittaessa silloista postausta olin mielessäni siinä mustan raidan elämän vaiheessa. Tai, no edelleenkään, ihan mustaksihan sitä ei voi kutsua, mutta sanotaan vaikka, että aika harmaata se oli, ainakin ajatus- ja tunnetasolla. Nyt se taisi kääntyä ja ollaan vähän valoisammassa paikassa :)

Itse asiassa, olen tällä hetkellä erittäin hyvässä vaiheessa, sillä tänään taas vahvistui entisestään yksi suurimmista uskomuksistani/elämänmottostani (en oikein tiedä, miten sitä kutsuisin). Olen aina ollut sitä mieltä, että jos jotakin asiaa halua todella paljon, niin se kyllä tapahtuu jossain vaiheessa. Ei heti, eikä välttämättä ihan täysin haluamallasi tavalla, mutta se tapahtuu. Saattaa tapahtua usein sen jälkeen, kun olet lakannut ajattelemasta sitä aktiivisesti, mutta se on silti jossakin aivojen syvyyksissä alintajuntatasolla ja se tapahtuu, silloin, kun sen aika koittaa. 

Näin minulle kävi tänään. Tai oikeastaan eilen, mutta tänään se vahvistui. Minun unelmani (yksi niistä monesta)  kävi toteen. Ihan odottomattomasti, silloin kun jo hautasin sen mielessäni, se vaan tapahtui. Minulla on pitkään ollut unelma, yksi asia, jota halusin palaavasti kokeilla. Ja tänään sain siihen mahdollisuuden. Olen tällä hetkellä sellaisessa epävarmassa mielentilassa että, haluaisin vain hyppiä paikalla ja kertoa kaikille siitä, mutta en kuitenkaan, koska pelkään että se heti katoaa kuin saippuakupla, jos sen sanoo ääneen. Toisin sanoen, koska se asia ei ole vielä tapahtunut, mutta tiedän jo, että se varmasti tulee tapahtumaan, pelkään jos alan puhumaan siitä, niin jotakin käy ja se ei tapahdukkaan. Tämä on pieni ja merkitsemätön asia maailmalle, eivätkä kaikki varmaan jakaisi iloani tästä aiheesta, mutta se on erittäin suuri asia minulle henkilökohtaisesti. Joten sisäinen mielitilani tällä hetkellä on lapsellisen onnellinen, mutta se ei näy päällekkäin (mikä on harvinaista minulle, sillä olen tunnetusti huono pitämään pokerfacea ja semmosta "mitään erityistä ei ole tapahtunut" - ilmettä). Tämä on aika uutta, yleensä jos minulle tapahtuu jotakin mahtavaa, niin kaikki tietää siitä, se pitää heti ilmoittaa poikaystävälle, kavereille, vanhemmille, isovanhemmille ja ehkä vielä sosiaaliseen mediaan täydellisen tyydytyksen tunteen saavuttamiseksi

. Mutta nyt on toisin päin, mikä näyttää sen, että tämä asia on oikeasti tärkeä minulle. Niin tärkeä, että en voi vieläkään täysin uskoa, että se oikeasti on tapahtumassa minulle. Tuntuu koko ajan siltä, että kohta joku sanoo, että se oli iso vitsi. 

Äitini on aina sanonut minulle, että aina pitää unelmoida. No, neuvo ei itsessään ole mitenkään uusi ja silmiä avaava, mutta siinä on pieni kikka. Ja se on siinä, että pitää kuvitella sen tilanteen juuri niin kuin sinä sen haluat tapahtuvan. Ja sitä pitää myös oikeasti haluta niin paljon, että se jää alitajuntaan. Välillähän siinä käy niin, että unelma käy toteeksi siinä vaiheessa, kun olet jo lakannut unelmoimasta siitä. Minä luulen, että ne asiat, joita lakkaa haluamaan aktiivisesti (eli ei mieti tietoisesti joka päivä) eivät häviä oikeasti mielestämme, vaan ne jää taka-alalle ja sitten jossain vaiheessa, kun luulee, että on päässyt yli, ne toteutuu. En tiedä onko tässä nyt mitään järkeä, kun en oikein osaa selittää ajatuksiani tästä selkeästi. Mutta se menee vähän samalla kaavalla kuin se, kun sanotaan, että rakkaus tulee silloin, kun sitä vähiten odottaa ja haluaa, ja neuvotaan, että ei kannata tietoisesti etsiä rakkautta ja keskittyä täysin siihen. (Does it make any sence?)

Kesällä Rhodoksen matkallani aloin lukemaan yhtä kirjaa, jonka nimi oli The secret, ja kirjoittaja Rhonda Byrne. Olen kuullut kyseisestä kirjasta paljon ja ajattelin lukea sen. Kirja antaa elämänohjeita ja olevinaan paljastaa ison salaisuuden onnellisuudesta. Yleensä suhtaudun erityisen skeptisesti kaikkiin elämänohjekirjoihin, sillä en ole ikinä nähnyt niissä mitään uutta, aina sitä itsestäänselvyyksien jauhaamista uusin sanoin. En aio, kuitenkaan, yleistää, että ne kaikki on todellakin semmosia, koska en ehkä ole lukenut oikeita kirjoja. Tämä kirja nyt sattui, kuitenkin olemaan äidin e-book readersissä, jonka otin mukaan matkaan, joten päädyin sitten lukemaan. Luin noin 50 sivua, sen jälkeen kyllästyin, koska kirja toisti itsensä koko ajan, samaa ideaa jauhettiin moneen kertaan läpi, joten en lukenut kirjasta enempää. Mutta ne arvioltaan 50 sivua joita luin, saivat täyden huomioni ja arvostukseni.

Kirjan salaisuus, tai pikemminkin se onnellisen elämän salaisuus piilee kirjan mukaan meidän ajattelutavassamme. Pääpointtina oli se, että silloin kuin ihminen ajattelee, niin maailmankaikkeus vastaanottaa ajatuksen ja heijastaa sen takaisin. Onpas vaikeasti sanottu. Yritän selittää tämän jotenkuten, mutta kirjan lukeminen on se parempi vaihtoehto, jos on kiinnostunut aiheesta. No mutta, takaisin siihen ajatukseen. Kun ihminen miettii negatiivisesti, maailmankaikkeus lähettää sen negatiivisuuden takaisin, ikään kuin heijastaa. Oletetaan, että minä unelmoin tilaavasta, valoisasta ja modernisesta talosta Californiassa meren rannalla. Jos katson sen kuvaa ja mietin niin, että "Haluaisin tämän niin paljon, mutta minulla ei tule ikinä olemaan varaa siihen, eikä se ole muutenkaan realistista, joten lopetetaan tämä nyt tähän", ja sillä tavalla keskityn enemmän siihen negatiivisuuten ja siihen, että en kuitenkaan tule saamaan tätä, niin se kirjassa mainittu maailmankaikkeus lähettää sen negatiivisuuden takaisin. Sen sijaan, jos pidän sitä taloa edes vähän realistisena, ja uskon oikeasti sisällä päässäni/sydämessäni, että tulen, kyllä saamaan sen elämässäni, niin se on positiivistä ajattelua, joka tulee minulle takaisin. En ole edelleenkään varma, että tämä kuulostaa yhtään järkevältä minun sanoillani, mutta kirjassa se oli erittäin uskottavaa ja aika järkevääkin. Joten, kirjan sanonta siis on, se perus klishe "ajattele positiivisesti", mutta vaikka se onkin klishe, eikä kukaan jaksa ottaa vastaan sellaisia neuvoja, niin se on sen takia, koska me saatetaan ymmärtää se neuvo väärin, tai pikemminkin ei ymmärretä täysin. Minusta tuntuu, että ymmärsin ajatuksen ja olen vahvasti sillä kannalla, että aina kannattaa haluta jotakin, unelmoida ja kaikesta tärkeintä kuvitella sen asian tapahtuvan sinulle. 

En kirjoittanut tätä postausta sen takia, että halusin esittää taas yhden itsestäänselvyyden "usko unelmiisi" täällä, joka ei auttaisi ketään. Asia on niin, että se on itsestäänselvyys vain silloin, kun sitä ajattelee suppeasti eikä ymmärrä kokonaan. Siinä vaiheessa, kun sen viihdoinkin tajuaa, se alkaa tuntua oikealta. Joten suosittelen lukemaan kirjan, jos vähänkin mietityttää, siinä osataan selittää asian selkeästi ja uskottavasti. Tai sitten vain puhtaasti yrittää uskoa ja unelmoida koko ajan. Ja ei unohdeta positiivista suhtautumista! :)

All those coats!

Im obsessed with coats! Rakastan kaikkia maailman villakangastakkeja ja trenssejä. Pitkiä, lyhyitä, kaikenvärisiä ja mallisia. Ne vaan ovat niin ryhdikkäitä ja aikuismaisia. Puhumattakaan siitä, miten ne saavat joka asun näyttävän naiselliselta ja tyylikkäältä. Parasta niissä on kuitenkin se, että ne eivät ikinä vanhene tai mene pois muodista. 

Olen etsinyt itselleni jo jonkin aikaa uutta villakangastakkia. Selasin kaikki nettikaupat läpi, ja tuijotin tuhansia kuvia Pinterestissä. Lopulta löysin täydellisen vaatekappaleen (tosin en netistä), joka on nyt roikkonut pari päivää vaatekaapissani. Mutta siitä kirjoitan myöhemmin asukuvien kanssa.

Ajattelin laittaa tänne joitakin inspiraatiokuvia, joista tykkään itse. Koska halusin joko punaisen, valkoisen tai pinkin takin, valitsin ne myös tähän.  Hope u'll like them! ;)

*Kuvat on otettu Pinterestista

Mustavalkoista elämää

Viime aikoina olen elänyt sen kaavan mukaan, että elämä on mustia ja valkoisia raitoja, jotka vuorottelevat. Välillä on niitä "harmaita" myös, eli neutraaleja, mutta suurimmaksi osaksi mustavalkoista. Vähän niin kuin kansantaloudessa suhdanteet, kun käsitellään tietyn maan taloudellista tilannetta ja puhutaan nousu -ja laskusuhdanteista. Noususuhdanteet ovat niitä valkoisia elämässä ja laskusuhdanteet mustia raitoja. Olen oppinut tunnistamaan, mikä elämäntilanne minulla on meneellään parhaimmillaan. Aina sitä ei edes kuvaa tapahtumat, vaan se mielitila, joka minulla on sinä hetkenä. En ole luonnostaan yhtään taipuvainen masennukseen tai yksinäisyyteen, näen aina asioita monelta näkökulmalta ja pystyn ns. look on the bright side. Itsesääliin olen pikkasen taipuvainen ja ehkä jonkin verran myös asioiden dramatisointiin mielessäni. Äiti aina nauraa, kun kuvittelen välillä itselleni jotain ihan omaa ja olen jo valmiiksi pelotellut itseäni, ennen kun koko asia on edes ehtinyt tapahtua.

Syksyn alussa olen ollut erittäin positiivisella päällä, täynnä energia ja valmiina ihan kaikkeen. Kaikki tuntui menevän juuri niin kuin halusin ja en itse asiassa edes muista, milloin olisin niin itsevarma ja avoinmielinen, kun silloin syksyllä. Uusi työ, jota halusin paljon, uusi koulu, uudet haasteet ja mahdollisuudet jne. Kaikki oli hyvin. Kaikki on vieläkin hyvin, mutta jostain syystä mielentilani ei ole sama, kun silloin. Olen vieläkin tyytyväinen työpaikkaan, koulu on tosin ollut vähän ups and downs. Mistä sitten johtuu tuo minun negatiivisempi olotila ja suhtautuminen kaikkeen? Synkkyys ja kylmyys ulkona ovat aina vaikuttaneet minuun suuresti. Kylmyyden sietokykyni on olematon ja mieliala on sen mukainen, kun tulee pakkasasteita. Onko se jonkinlainen talvidepressio? Voiko se johtua kylmyydestä, en tiedä. Mutta ajattelen asiaa niin, että tämä on se musta raita, joka vaihtuu jossain vaiheessa, silloin, kun sitä vähiten odotan valkoiseksi. Koska tätä se elämä on, pitää muistaa, että huonon jälkeen tulee hyvää ja oppia suhtautumaan niihin laskukausiin rauhallisesti ja filosofisesti. Mitä itse olen parhaimmillaan yrittämässä sisäistää :) 

 

Ajatukseni ovat viime aikoina olleet muutenkin aina filosofisia. On tullut ajateltua asioita syvemmin ja olen oivaltanutkin monia juttuja. Olen siinä iässä, jolloin kaikki tuntuu voimakkaammin kuin aikaisemmin, ajatukset ovat monimutkaisempia ja valintoja pitää tehdä. Tiedän myös sen, että tässä vaiheessa tulen tekemään valintoja, joista saattaa riippua kaikki tuleva elämäni. Tuntuu siltä, että mahdollisuuksia on rajaton määrä, ja niitä pitää käyttää hyväkseen.Tälläinen ajattelutapa, että 20-30 vuotiaana täytyy rakentaa koko tulevaa elämää, ja tehdä asioita, joista unelmoit, koska sitten voi olla jo myöhäistä on tullut osittain perheeltäni. Perheessäni aina painotettiin, että pitää ottaa ohjat käsiin, kun on vielä aikaa ja terveyttä, mahdollisimman nuorena. Olen itsekin samaa mieltä.Uskon myös siihen, että tiettyyn ikään kuuluu tietyt asiat, jotka eivät välttämättä onnistu enää myöhemmässä iässä, ei ainakaan niin hyvin ehkä. Tästä kaikesta johtuen päässäni on pieni sekasorto, joka varmaan kuuluukin mahdollisesti 20-vuotiaan ikään. Mutta voin onnekseni sanoa, että se ei ole samanlaista, kun esim. vielä kolme vuotta sitten, jolloin kaikki oli epäselvää. Tässä vaiheessa alkaa asiat hahmottua jo jonkin verran, tiedän, mitä odotan elämältä, ja kokemuksia kertyy aina vaan lisää joka vuosi. Oma persoonallisuus sekä vahvuudet ja heikkoudetkin on jo selvillä ja tiedän mitä hakea ja miten. 

Tässä pieni pala ajatuksiani tänne ilmaistuna. Aika naiiveiltä ja tyhmiltä nämä saattavat kuulostaa jonkun mielestä, mutta nämä ovat ne asiat (tai yksi miljoonasosa niistä), jotka mielessäni pyörivät tällä hetkellä ja halusin jakaa niitä täällä. Joten tämmönen vähän alakuuloinen postaus tänään. Näitä aina välillä tulee ilmestymään, ja niin kuin kirjoitin sivupalkissa blogikatsaukseen, tulen käsittelemään täällä asioita ja ilmaisemaan ajatuksiani ja hyväksymään elämän sellaisena vuoristoratana kuin se on.

Arkistojen aarteita

Talvi on nyt lopultakin tullut, vaikka en sitä halunnutkaan. Olin ihan tyytyväinen siihen, että sain käyttää syksyvaatteita ja kenkiäni, ihania villakangastakkeja ja nilkkureita. Zaran nahkaiset ylipolven saappaani, tosin ovat kestäneet vielä -10 asteen pakkasenkin ja ihan lämpimältä tuntuikin jaloissa, mutta sitten , kun alkaa mennä asteet vielä enemmän pakkasen puolelle, harkitsen käyttäväni useammin uusia UGGejani. Ne on muuten liian lämpimät, enkä uskalla laittaa niitä esimerkiksi töihin, koska pelkään, että paahdun nuo päällä sisätiloissa.

Koska en ole vielä ottanut talviasukuvia tänä vuonna, ajattelin esittää täällä viime vuoden talviasua täällä. Here they are!

Some new stuff

Täällä taas :) Ihanaa olla lomalla, varsinkin, jos loma on niinkin pitkä kuin kokonainen kuukausi! Ja hyvin tämä on mennyt, ensimmäisinä viikkoina oli valmistelut Jouluun ja Uuden Vuoden juhlaan sekä niiden juhliminen, enkä ole kummemmin käynyt töissä tai ahkeroinut muuten. Mutta tällä viikolla alkaa jo hiljalleen paluu takaisin arkeen. Koulu ei ala vielä puoleentoista viikkoon, mutta nyt yritän saada tehtyä muita hommia, jotta uuden koulukauden alku ei olisi vaikeaa. Tälle ja seuraavalle viikolle on mm. otettu työvuoroja, viimeisiä ajotunteja ja hierontasessioita (joista olen jo piiiiiitkään haaveillut). Autokoulu alkaa olla viihdoinkin loppusuoralla, nimittäin kolme ajotuntia jäljellä ennen ajokoetta. Tosin ei kannata varmaan vielä tässä vaiheessa innostua, että kohta se hoituu, sillä teoriakokeen pääsin vasta kolmannella kerralla läpi, nii katotaan miten ajokokeen kanssa käy. 

Mutta ajattelin esittää tässä joitakin uusia tavaroita, jotka ovat saaneet minut erityisen iloiseksi. Suurin osa on saatu lahjaksi, toiset taas olen ostanut itse. 

Ensimmäisenä kauan haluttu Furlan Candy bag. Tämä yksilö sai minut rakastumaan itseensä heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Rakastan sen pirteyttä ja erilaisuutta. Toi fuksian värikin on vaan niin mahtava. Näitähän saa melkein minkä tahansa värisinä, on punaisia ja keltaisia ja kultaisia ja monia muita. Tosin Suomessa taisin huomata vain fuksian, vaaleansinisen ja nuden värisiä kappaleita. Tämä oli kuitenkin toiveeni. Mielestäni mikään muu laukku ei näytä niin leikkisältä ja hauskalta, mutta samalla naiselliselta ja trendikkäältä kuin tämä. Tuonhan voi käyttää minkä tahansa asun piristäjänä, varsinkin näinä synkkinä talvipäivinä. Materiaalina tässä on pvc-muovi, joka sallii hämärän näkyvyyden laukun sisältöön, mutta ei voi kuitenkaan erottaa mitä sisällä on. Esimerkiksi, jos kännykkä soi laukussa ja siihen syttyy valot, se näkyy laukun läpi, mutta ei sen enempää. Kokokin on juuri täydellinen, kun sellaista olin hakemassa. Suurin osa käyttämästäni laukuista on nimittäin suurikokoisia, koska minulla on aina liikaa tavaraa mukana ja se kaikki täytyy mahduttaa jonnekin.

Sain tämän siis äidiltäni joulu/uusivuosi/autokoulukohtapäättyy-lahjaksi. Hauskinta tässä on se, että näin kyseisen laukun itse stockmannin verkkokaupassa alennuksessa ja koska olen pitkään haaveillut tästä, päätin tilata sen ja kerrankin ostaa jonkun vähän kalliimman ja pitkäkestoisemman laukun kuin yleensä. Suljin siinä vaiheessa silmät ja painoin "tilaa"-nappia, sillä ajatuksella, että "now or never" ja "maksan sen seuraavasta palkasta laskulla. Seuraavana päivänä menin Zaraan hankkimaan ystävälle syntymäpäiväksi lahjakortin ja ajattelin, että en katso mitään Zaran aleista, kuljen vain suoraan kassalle, sillä olen jo ostanut kaiken tarvitsemani aleista. No eihän se ikinä mene noin, kuka oikeasti pystyy tohon Zarassa? En minä ainakaan. Pyörin siinä Zarassa jonkin aikaa, kunnes huomasin juuri sen laukun, minkä olen myös pitkään halunnut. Koska laukku oli musta ja vähän isompi kuin tämä, ajattelin, että se on käytännöllisempi ja tarvitsen sen enemmän. Päätin, siis, palauttaa tämän Furlan sitten, kun se tulisi. Kerroin tästä kaikesta äidilleni ja vähän ajan päästä hän esitteli minulle iloisena lahjani :) En voisi olla tähän tyytyväisempi ja kiitollisempi tästä.

 

Seuraavaksi esittelen uuden ihanan meikkilaukkuni, joka on tullut suoraan Pariisista. Tämä yksilö on joululahja sukulaisilta saatu ja on heti mennyt kovaan käyttöön minulla. Tästä minulla ei ole sen enemmän sanottavaa, kun että se on vaan niin minua. Rakastan tommosia hempeitä ja tyttömäisiä asioita.

Vielä yksi joululahja - Clarinsin setti. En ole aikaisemmin käyttänyt kyseisen meikkiyrityksen tuotteita, mutta nyt sitten on tullut kokeiltua. Tässä on, siis, Beauty Flash Balm, joka toimii eräänlaisena primerina, Instant Smooth Line Correcting concentrate, jonka tehtävänä on tasata ihon pintaa sekä ryppyjä ja viimeisenä huulikiilto. Beauty Flash Balmia käytän aina ennen meikkivoidetta, enkä yleensä laita alle kosteuttavaa, sillä minun iholle toi on riittävä kosteutus. Tykkään sen tuoksusta, se on aika voimakkaan parfyymimäinen (ei ole varmaan pahemmin sopiva tuote tuoksuherkille ihmisille) ja koostumuskin on ihan miellyttävä. Instant Smooth Concentrate ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, sillä minun ihollani se ei näytä mitään merkkejä, ei ole mitään ennen-jälkeen vaikutusta. Huulikiiltoon, taas olen ihan rakastunut. En yleensä suosi huulikiiltoja, sillä ne on tahnamaisia, eivätkä näytä mielestäni hyvältä huulillani. Voi olla, etten ole vaan sitä sopivaa ennen. Mutta nyt sen on kummiskin löydetty, sillä toi on niin pehmeä, luonnollisen vaikutuksen antava ja omien huulien väriin sopivasti muokkautuva, kun voi vaan olla. Tota on myös tosi helppoa levittää, kun sitä ei tule sellainen hirveä läjä, niinkuin muissa. Itse en tarvii edes peiliä aina, ja pystyn tekemään sen kävellessäni. Eikä unohdeta miellyttävää tuoksua!

Ja vielä yksi joululahjojen listalla oleva ihanuus on Estee Lauderin Double Wear ripsiväri. Olen kerran ostanut ton itse ja käyttänyt ihan loppuun, mutta unohdinkin jo, miten mahtava tämä on. Muistin sen sitten ensimmäisellä käyttökerralla. Ripsistä tulee niin upean näköiset, että en edes laita enää eye lineriä, koska minulle riittää se pituus ja tuuheus ja silmien näyttävyys, mitä tuo tekee. Suosittelen siis!

Uusien tavaroiden kategoriaan pääsivät myös eilen tehdyt kynnet. Pyysin kynsitekniikoltani, jotain talvista, mutta ei kuitenkaan valkoista, eikä mitään punaista ja joulumaista. Päädyttiin sitten tähän, ja minusta nämä on ihanat! Rauhallinen, mutta silti näyttävä sinen glitterlakka on aivan upea, eikä yhtään liian räikeä.

 Ja pieni ihanuus, joka on periaatteessa ihan merkitsemätön, eikä välttämättä tarvinnut esitellä sitä, mutta kun tykkään siitä niin paljon ja olen aina iloinen kun pääsen kirjoittelemaan siihen jotakin. Vuoden 2014 kalenterini :)

 

 No niin, nyt on tämä kirjoitettu ja uutuudet esitelty, joten tämä tyttö lähtee nyt juomaan iltateensä loppuun ja sitten onkin nukkumaanmenoaika. Huominen päivä alkaa jo 7.00 (ihan liian aikaisin minulle). Cheers!