Onko teistä ikinä tuntunut siltä, että kaikki on mahdollista? Että voitte hallita elämänne ja kääntää sen kulun haluttuun suuntaan? Minulle ei aikasemmin tullut sellaista tunnetta, olen aina mennyt virran mukaan ja ajatellut, että kaikki, mitä tapahtuu tapahtuu syystä. Ensimmäisen kerran elämässä tuntuu siltä, että voin itse vaikuttaa elämääni ja syntyi halu kehittää itseäni, osaamisestani, jotta minustakin tulisi jotain. Tuli muuten niin kova halu korjoittaa tästää asiasta tänne ja purkaa ajatuksiani, että kun jäin bussista kotipysäkilläni oli pakko istua hetkeksi ja kirjoittaa ylös ajatuksia, kun niitä virtasi ihan hulluna.
Koko ajan on ollut sellainen tunne, että en anna kaikkea, en panosta suorituuksiini täysin ja pystyisin parempaan. Ja nyt sitten viihdoinkin ( parempi nyt, kuin ei koskaan) jotain sisälläni heräsi ja alkoi liikkua ja syntyi inspiraatio kehittyä ihmisenä. Saattaa johtua siitäkin, että sain eilen tietää, että pääsin haluamani kouluun ( Haaga-Helia Helsinkiin) ja nyt tuntuu että koko maailma on puolellani :)) Olin, siis, vuoden Porvoon Haaga-Heliassa opiskelemassa liiketaloutta, koska en päässyt Helsinkiin viime vuonna, ja nyt sitten hain uudelleen ja pääsin:) Joten positiivisuus saattaa johtua siitä syystä. Mutta silti, jokin muuttui pääni sisällä, sillä aikaisemmin haaveilin asioista, mutta en selkeästi, jotenkin kaukaisesti ja sekavalla tavalla. Nyt viihdoinkin päässäni alkaa muodostua selkeä kuva siitä, millaiseksi ihmiseksi haluan tulla ja mitä siihen vaaditaan. En halua enää suoraan sitä tulosta, vaan ymmärrän myös, että siihen johtaa pitkä tie, jossa on paljon mutkia ja vaikeuksia, joiden yli pitää päästä.
Katson ihmisiä ympärillä ja he inspiroivat minua. Ihailen ihmisiä, jotka nuoressa iässä ovat saavuttaneet jotain. Vaikka ikinä ei ole myöhäistä menestyä ja toteuttaa unelmia, erityisen inspiroivaa minulle on se, että joku kontroilloi elämäänsä oikeaan suuntaan jo nuoressa iässä ja elää unelmiaan. Ehkä minulla on 20-vuotis ikäkriisi, kun tuntuu että aikaa on vähän ja tekemistä paljon. Pitää päästä tekemään jotain, en tiedä, mutta tuli vaan sellainen olo, että pitää alkaa miettiä tarkemmin, mitä haluan ja miten saan sen. En ollut ikinä Justin Bieberin fani ( enkä oikeastaan fanita ketään), mutta täytyy nostaa hattua sille ja muille ihmisille, jotka ovat saavuttaneet haluamansa noin nuoressa iässä, ei kaikki pysty siihen ja on siinä jotain, mistä kannattaa ottaa oppia. Okei, en tosiaankaan tiedä, miten se saavutti sen, oliko se vain yhteensattuma ja löydettiinkö hänet vahingossa, tosiasia on siinä, että hän on miljonääri. Ja vaikka en pyri miljonääriksi, enkä edes laulaajaksi tai artistiksi, niin minunkin pitää alkaa rakentaa elämääni. Haluasin joskus olla myös jonkun inspiraatio jossain vaiheessa.
Ja tälläisen heräteostoksen tein tänään liittyen tähän yhtäkkiä ilmaantuneeseen inspiraatioaaltoon.
Tämä kesä on ollut yllättävän lämmin viime vuoteen verrattuna, mikä tekee minut (ja varmaan suurimman osan tämän maan asukkaista) erittäin iloiseksi. Sen vaan pitää olla niin, että kesällä paistaa aurinko ja on yli 23 astetta. Mun kesää on parantunut vielä sekin, että olin viikon Rhodoksella kesäkuussa. Ikävää, kyllä, vaikka kuinka yritin saada vähän väriä kalpeaan ihooni (enkä jaksa tehdä sitä itseruskettavien ja solariumin avulla), iho ei suostunut siihen ja sai vai hieman rusketusta, jota kukaan lähipiiristäni ei edes huomannut, koska muutos ei ollut suuri. Miten siinä kävi niin, että äiti ja pikkusisko ovat noin 3 astetta tummaihoisempia kuin minä? Olen sentään kotoisen etelän maasta...Oikeastaan kalpeisuus ei haittaa minua niin paljon, kun mitä tässä selitän. Katsoessani ruskettuneita kavereita, äitiä, poikaystävää ja pikkusiskoa lohdutan itseäni sillä, että ehkä minussa elää kalpeaihoinen aristokraatti. Toinen asia, mikä saa minut hymyilemään on se, että lähden Turkkiin viikoksi elokuussa poikaystävän kanssa :) On tässä vielä pientä toivoa saada rusketusta ja mitä tärkeämpää paljon paljon uusia ihania kokemuksia vieraasta maasta :) 
