Time! I need time!

Aikaa, aikaa, AIKAA, miksei sitä ole ikinä tarpeeksi? Mihin se aina katoaa niin nopeasti? Joka ikinen päivä sama juttu, aamulla miettii, että koulu loppuu tänään suht. aikaisin, joten mulla on aikaa tehdä kaikki, mitä minun pitäisi tehdä. Mut ei! Sitten tulee kotiin ja ajattelee: "no tässähän on vielä 6 tuntia ennen nukkumaanmenoa, kyllähän siinä ajassa ehtii tehdä vaikka mitä". Ei se vaan ikinä onnistu noin...Koska siitä kuudesta tunnista pitää muistaa vähentää yksi tunti (ja mun tapauksessa 2h) ruuan valmistukseen ja ruokailuun, 30 min suihkussa käymiseen illalla ja sitten menee vielä jokin aikaa lukiessaan lempikirjaa/katsoessaan lempisarjaa (mun tapauksessa simpsoneita tai gossip girliä, jotka toimivat eräänlaisina ajatusten tappaajina ja keinoina rentoutumiseen). Yhtäkkiä sen huomaa, että kello on jo 21, eikä silloin enää tee mieli tehdä mitään hyödyllistä, kuten opiskelua. Ja näin se kierre menee. Huonoimmassa tapauksessa se on se mitä minulle käy, kun viikon päästä on koe ja siihen pitäisi valmistautua ja minun joka päivän järjestys menee edellä mainitun esimerkin mukaan.

Olen joskus aikaisemmin jopa yrittänyt tehdä jonkinlaisen kaavamaisen lukujärjestyksen, jossa kirjoitin mitä teen tasantarkkaan mihin aikaan, mutta ei sellaiset toimi, ainakaan minulle, joten luovuin siitä toimenpiteestä. 

Tänään sitten tää sujui kerrankin niin, että ehdin tehdä hyödyllistäkin eli lukea kansantalouden tenttiin, joka on  VASTA 12 päivän kuluttua! Huomaa edistymisen, en yleensä aloita noin aikaisin lukemista ja nyt olen havainnut, että ihan turhaan. Se on nimittäin paljon helpompaa jäsentää sen, kun lukea 300 sivuinen kirja (mikä ei ole edes aina pahin) kahdessa päivässä. Tuntuu, kyllä, kerta kaikkiaan upealta tää, että olen nyt lukenut kolmisen tuntia kansantaloutta taoutta ja tehnyt muistiinpanoja ja jopa oppinut jotain. Suosittelen! =)

Ja nyt menen palkitsemaan itseäni sillä, että aion panna aivot narikkaan ja katsoa Simpsoneita =) 

Wishlist

Pohdiskelin tänään sitä, kuinka paljon kaikkea haluan ostaa, olen varsinainen vaate/kenkä hullu, koska ei ihminen ei voi haluta joka ikinen päivä uusia vaatteita. Himoani ylläpitää se, että Haaga-Helia Porvoon Campuksen lähelle on tänä vuonna, samana vuonna kuin aloitin opiskeluni siellä, on rakennettu uusi kauppakeskus, jossa löytyy mm. H&M, Cubus, Vero Moda, Jack&Jones, Dressman, Tiger, lastenliike ja Emotion. Ja se siis todella on niin lähellä, että koulun ovelta voi laskea askeleita eli joku 10 m esim. Emotioniin. Not good...Siellähän ne mun hyppytunnit ja koulun jälkeinen aika menevät. No, turhaa lörpöttelyä taas, pointtina oli se, että päähäni kerääntyi niin paljon kaikkea "tarvittavaa", että tein siitä wishlistan. Huomasin vasta sen tehtyäni, että onpas samanlainen värimaailma kaikissa toiveostoksissa, mutta mikäs siinä, mennään sillä =) Ted Bakerin lompakko on ollut jo piiiiiiiiitkään toivelistallani, mutta toistaiseksi en ole sitä vielä hankkinut. Budjettia en viittinyt laskea siihen, koska my wallet is crying already ja se vaan pistäisi mut pahalle tuulelle. But here it is =)

como estas? eiku... Comment allez-vous?

Taisin ottaa vähän liikaa kieliä opiskeltavaksi. Ei sillai, että tajusi sen vasta  nyt, mutta nyt se vasta näkyy kunnolla. Tällä hetkellä olen tekemisissä kuuden kielen kanssa, joista osaan puhua kunnolla vain kolmella. Äidinkielen venäjän lisäksi suomi on tietenkin toinen kieli, jota puhun ja englanti kolmas. Luulisi, että pärjää näillä kolmella, mutta ei, piti ottaa vielä ruotsi, espanja ja ranska, jotta elämä ei varmasti olisi helppoa...

No...nyt mä sit istun täs espanjan jatkokurssilla ja turhaudun siitä, että aina ku pitää tehdä paritehtävä ja puhua espanjaa, mieleen tulee kaikki muu paitsi espanja. Ja vielä aika mielenkiintoisessa järjestyksessä, ensiksi ranska (koska heti espanjan tunnin jälkeen mulla on ranskan koe), sitten ruotsi ja sitten englanti...Ja ehkä vasta näiden jälkeen se oikea sana espanjaksi. Onhan se imarteleva ajatus, puhua/opiskella kuutta kieltä, mutta on se vaikeaa...

Mun ongelma kielissä on se, että kun aloitan uuden kielen opiskelun olen erittäin innoissaan ja mun innostus jatkuu n. 3-4 ensimmäistä kurssia, sitten kun kieli alkaa luonnollisesti vaikeutua innostuksenikin kummasti katoaa jonnekin...Näin tarkalleen kävi espanjalle. Opiskelen sitä neljäs vuosi ja ei enää yhtään jaksa innostua siitä kieliopista ja muista turhauduttavista asioista. Silti, ei sitä voi lopettaakaan, koska on käynyt n. 13 kurssia ja minkä takia, jotta voisi lopettaa sitten? Ei  näin.

Pelkäänpä, että ranskallenikin, jonka takia olen niin innoissaan nyt käy samalla tavalla. Sain 1 kurssista 5/5 kokeesta ja yritän saada toisestakin ja toivon, ettei mielenkiinto katoaa, sillä se ois todellakin mahtavaa osata ranskaa (ja myös espanjaa, mutta katsotaan mitä sille käy)

Tälläinen postaus tänään espanjan tunnilla. Menenpä tästä jatkamaan tehtävää, joka käsittelee kielen menneitä muotoja, jee =)

Nettiriippuvuuskatastrofia

Istuin tänään bussissa matkalla Porvooseen ja rupesin ajattelemaan sellaista asiaa, kun internetriippuvuus...Nimittäin, eilen kaksi viikkoa vanha Samsungin tablettini meni yllättäen rikki. Sain laitteen syntymäpäivälahjaksi eikä tosiaan ehtinyt mennä, kun n. 2 viikkoa ja tabi ei suostu tekemään enää mitään. Sen kahden viikon aikana ehin tottua siihen niin paljon, että kannoin sitä ihan kaikkialla mukana, sillä on oma vakiopaikka laukussani samalla lailla, kun meikkipussilla tai bussikortilla. Ja nyt sitten yhtäkkiä se menee rikki, enkä voikaan enää katsoa bussimatkalla lempisarjaani Netflixissä tai selailla Instagrammia. 

Ennen sitä, olen kantanut mukanani koulun kautta saadun kannettavan tietokoneen, eikä siinä ollut muuta ongelmaa paitsi se, että kone painaa ihan älyttömästi (ei siis ole mikään Macbook Air). Käsilihakset oikealla kädellä ovat kasvaneet melkeinpä näkyvästi siinä kohdassa, missä laukku yleensä roikkuu, puhumattakaan siitä, että selkäni on tehnyt lukuisia valituksia asiasta ja loppujen lopuksi varasin sitten ajan hieroojalle. Joten olin sanoinkuvaamattoman iloinen saadessaan pienen, ohuen, mutta silti riittävän kaikkeen netissä surffailuun tablettitietokoneen. 

Tosiasiahan on, että vien tänään tabin korjaukseen ja saan sen varmaan ihan pian takaisin ja onhan mulla kone ja puhelin, jossa on 3G netti. Mutta se, mistä yllätyin tänään itsessäni ja mikä pisti ajattelemaan oli ajatus siitä, ettei minulla olekaan  internettiä 24h vierelläni missä ikinä olenkin. Kauhistuttava ajatus. Poikaystävänikin sanoi kerran, että aikaisemmin mulla oli aina joku kirja mukana, ja nykyään se on sit korvattu. Miten ihminen voi olla niin pahasti internet-riippuvainen??

Olihan kuitenkin niitäkin aikoja elämässä, kun ei ollut puhelinta (mahdotonta nykyään). Saatan kuulostaa nyt vanhalta narisevalta mummolta (silloin kun minä olin nuori!), mutta se on aika hurjaa että 7-vuotiailla lapsilla on älypuhelimet ja jotkut niistä lapsista osaavat myös käyttää  niitä paremmin kuin aikuiset. Olin kaverini luona ja katoimme jotain kuvia tabletillani. Sitten huoneeseen tuli sen pikkuveli (joka on muistaakseni 2-luokalla) ja kysyi: "Hei, onks toi Samsung Galaxy Tab2, jossa on 10,1 tuumainen näyttö?" ,"Ai siinä on myös 3G", "Ootsä nähnyt sen uuden Microsoftin Tabin?".

Mun ilme oli varmaan aika hauska sinä hetkenä. Poika rupes kertomaan sitten muita faktoja tabistani ja näyttämään mulle muita Tabeja ja kysymään mun mielipidettä. Toinen esimerkki on oma 5-vuotias pikkusiskoni, joka osaa käyttää meidän televisiota (ja siihen liittyviä laitteita) ja meillä on 6 eri kaukosäädintä, + se osaa käyttää konetta. Mindblowing.

Emmä tiennyt, silloin kun mä olin 9-vuotias yhtikäs mitään tekniikasta...Ei sitä varmaan voi vertailla noin, koska silloin 1990-luvulla niitä tietokoneita just rupesi tulla markkinoille. Mut silti. Sain ensimmäisen puhelimen 10-vuotiaana ja se oli sellainen pieni söpö Motorola, enkä tiennyt siitä mitään muuta, paitsi et sillä voi soittaa ja lähettä tekstiviestejä. Mut kai ne ajat muuttuu..

Sports or no sports

Olen ruosteessa. Elämäni on nykyään niin laiskan sohvaperunan elämää. Päiväni menee näin: koulussa istun pulpetin ääressä, kotona istun koneen tai kirjan ääressä,töissä istun kassan ääressä ja jos käyn ulkona kavereiden kanssa, niin istun kahvilassa lattekupin ääressä. Ainoa liikunta, jonka harrastan on bussille juoseminen, joka kerta,kun olen siihen myöhässä (eli suurimman osan niistä tapauksista). Jos shoppaileminen lasketaan urjeiluajiksi, se on ainoa liikunta, jossa olen hyvä. Pitää ottaa huomioon myös sen, etten ikinä ollut kiinnostunut erityisesti mistään urheilulajista. En tykkää pallopeleistä, hengästyn nopeasti juoksusse, minkä takia en harrasta lenkkeilyä. Olen kerran kokeillut salilla käynnin ja haluasin uudestaan, sillä kuntoni on niin surkea,että kouluportaita pitkin nouseminen kolmanteen kerrokseen on merkittävä ponnistus. Jopa kolmanteen kerrokseen kävelemista voi nykyään sivuttaa olemassa olevan hissin takia. Säälittävää.

Harmillista on se, että se ainoa kerta, jolloin olen ollut salin jäsenenä päätyi huonosti osaltani, sillä minulle tuli vaikeuksia kyseisen salin kanssa silloin, kun halusin irtisanoa jäsenyyteni. Siitä jäi erittäin raskas ja epämiellyttävä vaikutelma saleista ja jäsenyydestä ja sen takia en haluaisi enää sitoutua mihinkään sellaiseen. Mutta pidin erittäin paljon salilla käymisestä, varsinkin kun sillä salilla, jossa olin oli laaja valikoima kaikenlaisia ryhmäliikuntatunteja. Itse en siis ole niin motivoitunut ihminen, että jaksaisin mennä salille vaan pyöräilemään pyöräilytelineessa tai tekemään muita lihastreenejä yksin. Olen aina ollut tanssi-ihminen. Olen harrastanut tanssia 4-vuotiaasta asti ja lopetin sen vasta joskus 17-vuotiaana ajan puutteen takia. Olen harrastanut kaikenlaisia tanssilajeja: kansallistanssia, showtanssia, balettia, nykytanssia, jazzia, akrobatiaa sekä hiphoppia. Sen takia olin erittäin innostunut osallistumaan ryhmäliikuntatunneille. Lempituntini oli ehdottamasti zumba. Yllätyin positiivisesti siitä miten tehokas se on. Se näyttää niin helpolta, eikä ne liikkeet ole yhtään haastavia, mutta se nopeus, rytmissä pysyminen ja se, että siinä todellakin on käytössä koko vartalon lihakset tekevät siitä haastavan. 

Any way, viime kuussa melkein ilmoittauduin yhteen saliin kaverini kanssa, mutta siinä ei ollut ryhmätunteja, joten se asia jäi siihen. + se, että huomasin itsessäni sen, että minua innostutti koko salijutussa enemmän se, että sain tilaisuuden viihdoinkin mennä valitsemaan urheiluvaatteita. Ei sen noin pidä mennä...

No ehkä mä tässä vielä löydän jonkun sopivan salin ja alan taas urheilla, inspiraatiota ainakin löytyis tällä hetkellä :) tässä vähän inspiraatiokuvia

Yksinkertaisesti: ensimmäinen julkaisu

Siihen, että aloitin oman blogin, ei ole mitään varsinaista syytä. Enkä voi kuvailla tarkasti mitä kaikkea tähän tulen kirjoittamaan. Tiedän vain sen, että olen kauan halunnut tehdä tälläisen ja siihen meni vähän liikaakin aikaa, jotta saisin itseäni niskasta kiinni ja aloittaisin vain kirjoittaa jotain. Ensiksi en tiennyt, millaisen otsikon keksisin, sitten rupesin miettimään, mikä olisi hyvä aloitus blogille, sitten keksin niinkin tyhmän tekosyyn, että haluan kunnon kameran, jotta voisin julkaista tänne hienoja kuvia. Tänään kuitenkin päätin, että NYT mä teen sen. Ja tässä sitä ollaan kirjoittamassa jotain, mikä päähän ensimmäisenä tulee. 

Kiitos niille mahdollisille lukijoille, jotka jaksoivat lukea ton ensimmäisen kappaleen ja tässä tulee lyhyt esittely :) Eli olen ukrainalaistaustainen juuri viikko sitten 20 vuotta täyttänyt nuori nainen, joka asuu nyt Suomessa. Rakastan kaikkia pieniä kauniita ja tyylikkäitä asioita ja sen takia voin istua tuntikausia netissä katselemassa tyylikuvia, vaatteiden kuvia jne. Aluksi ajattelinkin perustaa muotiblogin, mutta se en sit jotenkin nähnyt sitä sopivaksi itselleni, vaikk tykkäänkin katsella sellaisia. Esittely taitaa jäädä siihen, sillä täytyy olla vähän salaperäinen :)  Tulen kummiskin paljastamaan asioita itsestäni myöhemmissä blogipostauksissa, sillä jokainen ihminen rakastaa puhua itsestään, enkä todellakaan ole poikkeus.

Tässä blogissa haluan kirjoittaa omista elämän kokemuksista, iloista ja pettymyksistä, purkaa ajatuksiani "paperille". Blogini nimi ei ole sattumalta sellainen mikä se nyt on. Ajatus sen taustalla on se, että tiedän todellakin niin vähän elämästä ja haluaisin laajentaa tietojani. Tässä vaiheessa elämää epävarmuus on avainsana, joka kuljettaa elämänjanoisen nuoren henkilön eteenpäin kohti uusia tietoja ja mahdollisuuksia. 

Joten fell free to follow blogiani ja löytämään uusia tietoja elämästä, koska se on paljon enemmän, kun miksi me sitä luullaan.