keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Yksinkertaisesti: ensimmäinen julkaisu

Siihen, että aloitin oman blogin, ei ole mitään varsinaista syytä. Enkä voi kuvailla tarkasti mitä kaikkea tähän tulen kirjoittamaan. Tiedän vain sen, että olen kauan halunnut tehdä tälläisen ja siihen meni vähän liikaakin aikaa, jotta saisin itseäni niskasta kiinni ja aloittaisin vain kirjoittaa jotain. Ensiksi en tiennyt, millaisen otsikon keksisin, sitten rupesin miettimään, mikä olisi hyvä aloitus blogille, sitten keksin niinkin tyhmän tekosyyn, että haluan kunnon kameran, jotta voisin julkaista tänne hienoja kuvia. Tänään kuitenkin päätin, että NYT mä teen sen. Ja tässä sitä ollaan kirjoittamassa jotain, mikä päähän ensimmäisenä tulee. 

Kiitos niille mahdollisille lukijoille, jotka jaksoivat lukea ton ensimmäisen kappaleen ja tässä tulee lyhyt esittely :) Eli olen ukrainalaistaustainen juuri viikko sitten 20 vuotta täyttänyt nuori nainen, joka asuu nyt Suomessa. Rakastan kaikkia pieniä kauniita ja tyylikkäitä asioita ja sen takia voin istua tuntikausia netissä katselemassa tyylikuvia, vaatteiden kuvia jne. Aluksi ajattelinkin perustaa muotiblogin, mutta se en sit jotenkin nähnyt sitä sopivaksi itselleni, vaikk tykkäänkin katsella sellaisia. Esittely taitaa jäädä siihen, sillä täytyy olla vähän salaperäinen :)  Tulen kummiskin paljastamaan asioita itsestäni myöhemmissä blogipostauksissa, sillä jokainen ihminen rakastaa puhua itsestään, enkä todellakaan ole poikkeus.

Tässä blogissa haluan kirjoittaa omista elämän kokemuksista, iloista ja pettymyksistä, purkaa ajatuksiani "paperille". Blogini nimi ei ole sattumalta sellainen mikä se nyt on. Ajatus sen taustalla on se, että tiedän todellakin niin vähän elämästä ja haluaisin laajentaa tietojani. Tässä vaiheessa elämää epävarmuus on avainsana, joka kuljettaa elämänjanoisen nuoren henkilön eteenpäin kohti uusia tietoja ja mahdollisuuksia. 

Joten fell free to follow blogiani ja löytämään uusia tietoja elämästä, koska se on paljon enemmän, kun miksi me sitä luullaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti