Kiirettömiä aamuja

Kello näyttää 12.15 ja minä lököttelen sängyssä. 45 minuuttia sitten heräsin siitä lähtien olen miettinyt, mitä tekisin. Olen jaksanut nousta ja keittää itselleni capuccinon. Ulkona paistaa aurinko ja näyttää siltä, että on taas ihana päivä, ei näy edes tuulen merkkejä. Poikaystävä lähti hoitamaan asioitaan ja minä olen vieläkin sängyssä, eikä näytä siltä, että teen jotakin hyödyllistä itselleni tai yhteisölle tänään. Tämä on näitä ihania kiirettömiä aamuja, kun ei ole suunnitelmiä ja päivä on täysin vapaa. 

Viime viikolla minulla oli lomaa koulusta ja sain ihan luvalla levätä ja kerää voimia. Eilen myöhään illalla havahduin siihen, että en tiennyt, mitä tunteja minulla on huomenna ja mitä kursseja ylipäätänsä olen ottanut tälle uudelle jaksolle. Tein itselleni lukujärjestyksen ja huomasin, että maanantai on ihan tyhjä, ei koulua. Rupesin ajattelemaan, että eihän sellainen käy, mitä minä sillä maanantailla teen, jos en mene kouluun? Maanantai on viikon ensimmäinen päivä, viikko alkaa siitä. Jos maanantai on lököttelypäivä, niin viikko alkaa väärällä fiiliksellä (ainakin minulla). Aloin katsomaan kurssitarjontaa ja valitsin loppujen lopuksi vapaavalintaisen kuntosaliharjoittelu-kurssin itselleni, sillä olen kauan halunnut jo aloittaa jonkinlaisen liikuntaharrastuksen ja tämä olisi juuri sopiva. Nyt minulla siis on jo yksi suunnitelma päivälle. 

Minulla on paljon kiirettömiä aamuja, vähän liikaakin välillä, jos minulta kysyy. Aktivisuuteni on jäänyt johonkin sivuun. Muistan, kun pienenä juoksin koko ajan kaikkiin maailman harrastuksiin. Harrastin pianon soittoa, tanssia, piirtämistä, kävin englannin kielen kursseilla joskus 7-8-vuotiaana. Myöhemmin kaikki harrastukset karsiutui pois ja tärkein, eli tanssi, jäi. Sitä olenkin harrastanut 14 vuotta elämästäni, kunnes jossakin vaiheessa 17-vuotiaana päätin, etten harrasta enää. Kiirettömät aamut on hyviä, silloin, kun ne eivät ole joka päivä, silloin kun, teen koko viikon töitä/koulua/harrastuksia/muuta hyödyllistä ja sitten on se yksi ihana päivä, kun ei tarvitse säätää mitään. Koska sitten niitä arvostaa. 

Olen aina ollut sellainen ihminen, joka on tehokkaimmillaan kiireessä. Tai no, ei ihan kiireessä, kiire ei ole kivaa, mutta silloin, kun on paljon tekemistä ja on menossa koko ajan jonnekkin. Sen takia minun pitää koko ajan tehdä jotain, jotta en ryytyisi ihan kokonaan. Koska laiskuus kasvattaa laiskuutta. Nykyään, kun minulla ei ole harrastuksia tai muuta sivumenoa, minulla on liikaa vapaa aikaa. Koulukaan ei ole semmosta 8-16 joka päivää, niin kuin lukiossa aikoinaan, vaan aika rentoa, monta hyppytuntia, monta vapaata aamua jne. Työssänikin olen extratyöntekijä, joten saan valita vapaasti vuoroni, silloin kun työtarjouksia tulee. Kukaan ei siis pakota mihinkään. Tämä on yksi Suomen ominaisuus. Täällä kukaan ei hengitä niskaan, ei pakota. Se on sinun asiasi, mitä teet, kuinka sen teet, teetkö ollenkaan mitään, koska loppujen lopuksi se on sinusta kiinni, omapa on elämäsi. 

Nuorempana vanhemmat valvoi minua ja tekemisiäni, mihin lähden opiskelemaan, mitä minusta tulee, mihin asti olen ulkona kavereiden kanssa, milloin herään aamuisin jne. Opiskelupaikka ja osa-aikainen työpaikka on nyt löydetty. Nyt olen oman elämäni herra, vanhemmat vain antaa neuvoja ja ehdotuksia, loput on minusta kiinni.Täytyy sanoa, että onhan se nyt paljon helpompaa, kun joku muu miettii sinun puolesta elämääsi  ja ohjaa sinut. En ole vieläkään ihan sinut sen tunteen kanssa, että olen periaatteessa ihan vapaa ja voin keksiä mitä tahansa elämääni, olla mikä tahansa. Vapaus asettaa haasteita itselleen, pitää oikeasti miettiä, mitä elämästäsi haluat ja miten saat sen.

No mitä minä sitten elämästäni haluan? Ikuinen kysymys...Välillä tulen miettineeksi sitä, että minulla on ihan hyvä elämä, minulla on maailman paras perhe, ihanin poikaystävä ja loistavat kaverit. Käyn hyvää koulua ja voisin sanoa, että tykkään siitä, mitä opiskelen (en tosin aina) ja olen siinä työpaikassa, jossa olen kauan halunnut olla. Mitä vielä ihminen tarvitsee? Jotakin se nähtävästi tarvitsee, kun tuntuu siltä, että jotakin olennaista puuttuu. Ehkä se on ajatus siitä, että minun ympärilläni on rajaton määrä resursseja ja mahdollisuuksia. Tarkoitan sitä, että minä voin tehdä niitä asioita, mitä esimerkiksi vanhempani eivät edes voineet kuvitella niiden aikana. He eivät voineet esimerkiksi lähteä ihan vapaasti matkustamaan, lähteä vaihtoon. Minä voin, Suomessa matkustaminen on tehty ihan mahdottoman helpoksi, kunhan säästät vähän rahaa ja lähdet minne ikinä haluat. 

Ehkä ne asiat, mitä minä kaipaan elämässäni on heittäytyminen täysin johonkin asiaan, spontaanius ja uusien asioiden kokeminen. Olen ajatellut sitä, miten erilaista maailma oli ennen internettiä, televisiota ja muita medioita, silloin joskus keskiajalla. Ihmiset asuivat omassa kylässään, tekivät koko elämänsä samoja asioita, olivat samassa työpaikassa, kasvattivat lapsia, puhuivat naapureiden kanssa, eivätkä tienneet, mitä tapahtui maailman toisella puoliskolla. Oli vaan heidän pieni elämä ja heidän kylä. Kulkurit ja kauppiaat matkustivat ja kertoivat tarinoita ihmeellisistä vieraista maista ja niiden tavoista ja se taisi olla ainoa tapa saada tietoa, mitä jossakin muualla tapahtuu, heidän ajan media. Meidän maailmassa on internet, lehdet, televisio ja muut mediat, näiden avulla voit milloin tahansa saada tietää, mitä tapahtuu 5000km päästä sinusta, miten ihmiset elää, voit lukea tai kuunnella siitä, voit vaikkapa matkustaa sinne itse ja nähdä ne asiat. Ja koko ajan voit verrata toisten elämää omaan elämään, voit verrata miten yhdessä maassa ihmiset elää ja miten sinun maassa. Luonnollisesti me halutaan paljon enemmän asioita kuin suurin osa keskiajan ihmisistä. Meidän maailmassa vain mielikuvitus on rajana. 

Luen paljon blogeja, joita suunnilleen minun ikäiset, tai vähän vanhemmat ihmiset kirjoittavat, luen heidän kokemuksista, heidän tavoista, heidän menoista. Peilaan näitä omaan elämääni, joskus olen vähän kateellinen ja haluan samoja asioita elämääni, mutta se on normaalia. Monet blogit (tai niiden kirjoittajat) inspiroivat minut tosi paljon. Saan paljon uutta tietoa niistä, asioita, joiden en tiennyt olevan mahdollisia. Se kaikki pistää miettimään, että jos nämä ihmiset pystyy tekemään näitä asioita ja elää elämäänsä niin kuin ne haluavat, minäkin pystyn. Minullakin on valintoja ja mahdollisuuksia. Jokaisella on. Niitä pitää vain jaksaa etsiä, pitää kokeilla asioita ja löytää ne omat, itselleen sopivat. Tähän lopetan kirjoitukseni ja lähden etsimään omia uusia kokemuksia :)  

Red coat - perfect coat

Tänhetkistä pettymystäni ei voi sanoilla kuvailla...Olen ollut niin onnellinen nämä pari viikkoa ulkona olevasta keväisestä säästä, ettei mitään rajaa. Se toi muhun ihan odottamattoman määrän energiaa ja auttoi suoriutua kiireen keskellä. En meinannut uskoa sääennustuksia, kun kuulosti niin kaukaiselta ajatus siitä, että nyt yhtäkkiä tämän kaiken ihanan kevään keskellä tulisi taas lunta ja vielä enemmän, kuin varmaan koko talvena yhteensä. Karu totuus, what can I say, ei yhtään hymyilytä enää toi 20cm lumikerros maassa ja se, että lisää tulee koko ajan. Take me back to the sunny place! :( 

No mutta, minä aion toivoa parasta, että tuo takatalvi ei kestä kun viikon tai pari ja sitten taas tulee lenkkarikausi (käytin varmaan koko viikon lenkkareita, kun iloitsin niin paljon kuivuudesta ja lämmöstä). Tällä hetkellä istun kotona pyjamassa lämpimän peiton alla teekuppi kädessä ja syön paljon hedelmiä, siinä toivossa, että ne piristäisi vähän. Kohta alkaa ensiviikon kokeisiin lukeminen  ja illalla sitten juhlistetaankin minun ja kaverini yhteiset synttärit tyttöjoukolla :) 

Nyt haluaisin jakaa tänne toissapäivänä ottamat asukuvat, joissa on vielä sitä ihanaa kevätfiilistä. Tässä viihdoinkin esittelen talven parasta ostostani Karen Millenin villakangastakkia. Minun mielestäni toi takki on pure perfection. Se on naisellinen, hyvän mallinen, sopivan pituinen, silmäänpistävä, ja kaikenlisäksi vielä aika lämmin, koska siinä on villaa ja cashemeriä. En yleensä panosta vaatteiden laatuun, olen enemmänkin "määrä" -ihmisiä, mutta tämä yksilö oli niin täydellinen, ja vieläpä mahtavalla alennuksella varustettu, etten voinut vaan kävellä ohi ostamatta. Oikeasti, takki, jonka alkuperäinen hinta on 450€, alennettiin yli 300€:lla. Kaunis, lämmin, PUNAINEN ja vieläpä Karen Millenin, who wouldn't buy it? 

 

 Takki - Karen Millen, laukku ja kengät - Zara, hattu ja karvahuivi - H&M, neule - saatu lahjaksi

Arkea ja rutiineja

Viime aikoina elämäni on ollut aika kiireistä, yhtäkkiä kolmelle viikolle kasaantui kaikki maailman asiat, joita pitää hoitaa ja yhdessä vaiheessa taisin jopa stressata hieman, että mitäköhän tästä tulee, kun en ole pitkään aikaan jo elänyt tälläisessä kiireessä. Piti vähän muistella, miten hoidetaan asiat järjestyksessä ja rutiininomaisesti. Teen aina itselleni tämän saman ongelman, istun kaksi kuukautta ilman tekemistä ja sitten yhtäkkiä huomaan, että on viisi projektia tekemättä, kaksi raporttia, ja 8 koetta edessä. Siinä vaiheessa alkaa myös toimimaan Murphy's law, ja samaan aikaan sattuu muutkin asiat, jotka ei välttämättä olisi tullut muuten. 

Viime viikko oli minulla niin kaoottinen, etten ole edes viittinyt ottaa työvuoroja vastaan, koska tekemistä riitti ilman sitä. Kaksi koetta keskellä viikkoa ja 3 raportin palautus on aika iso juttu yhdelle viikolle. Tosin yleensä suoriudun paineen alla paljon paremmin, kuin yleensä. Tällä viikolla se ei kuitenkaan onnistunut niin hyvin ja parin raportin palautus menikin minulla vähän myöhemmäksi.

 

Tänään oli yksi niistä progressiivisista päivistä, kun jaksaa tehdä asioita. En tiedä oliko se auringon ja lisääntyneen valon vaikutus, mutta tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tein päivästäni hyödyllisen. Heräsin ajoissa varhain aamulla ja luin pari tuntia päivän kokeeseen,  myöhemmin kokeessa tuli sellainen tunne, että saatan jopa pärjätä hyvin siinä, kokeen jälkeen minulla oli 4 tuntia vapaata aikaa ennen seuraavaa tuntia, jolloin kirjoitin 8 sivua työhyvinvoinnin raporttia ja myöhemmin päivän viimeisellä tunnilla jaksoin jopa keskittyä ranskan tunnilla ja tehdä muistiinpanoja. Kotiin tultuani siivosin keittiön, tein ruokaa ja pesin pyykit ja vasta kaiken tämän jälkeen saatoin rentoutua illalla eritäin hyvällä omatunnolla. Olen viihdoin ja viimein myös oppinut sen, että kannattaa nousta aikaisin ylös, koska silloin päivä on pitkä ja jaksaa tehdä asioita paremmin. What happened to me? Lisää tälläisiä päiviä, ehdottomasti! 

Tälle viikolle olen ottanut pari työvuoroa, joten pääsen vihdoinkin tekemään työtä kouluhommien ohelle, ajattelin kuitenkin tarkasti, ennen sitä, sillä tällä hetkellä koulu on tärkeimmillään. Perjantaina minulla on viikon toinen koe ja suurin osa huomisesta päivästä ja torstaista menee siihen valmistautumiseen. Lauantaina illalla on suunnitteilla vähän mieluisampaa ohjelmaa, sillä aiomme juhlia kaveriporukan kanssa minun ja kaverini yhteiset syntymäpäivät ja pitää samalla kauan odotettua tyttöjeniltaa. Ja sitten taas alkaa kokeisiin lukeminen, sillä ensi viikolla niitä on neljä (!!). 

Tälläistä ohjelmaa viime aikoina. Kun avasin tänään blogini ja painoin "uusi teksti"-nappulaa, päässäni oli ihan eri aihe, mistä piti kirjoittaa täällä, vähän suurempi asia elämässäni ja uusi innostuksen kohde, jonka halusin esittää täällä. Päädyin, kuitenkin, kirjoittamaan tänään tälläistä vähän kevyempää tekstiä. Ehkä se oli alitajuntani, joka halusi vaan purkaa ajatuksia täällä, sen sijaan, että kirjoittaisi vakavemmasta aiheesta. Minua harmittaa valtavasti, että minulla on paljon postausideoita ja aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta usein niihin joko ei riitä aikaa, tai ei riitä voimia enää kirjoittaa, tai se flow on mennyt. Kirjoitan parhaiten, nimittäin, silloin kun olen innoissani jostakin asiasta tai jos jokin asia saa muuten vaan tunteeni pinnalle/koskettaa minua. En, siis, pysty tuottamaan järkevää tekstiä, silloin kun mietin, että "nyt kirjoitan tästä aiheesta, josta olen kauan halunnut kirjoittaa", enkä pysty kirjoittamaan kirjoituksia valmiiksi ja ajastamaan niitä. Toisaalta, tarviiko minun?