Pastel touch

Coat - Vero Moda, Shirt - BikBok, Jeans - Zara, Bag - Zara, Shoes - H&M

Elämä on ollut hyvin tasaista, vakaata ja suhteellisen rauhallista viime aikoina, kivaa. Siinä ei ole mitään väärää, näin sen pitääkin mennä. On kivaa tietää koko ajan mitä tekee, mihin on menossa. Tietää, että maanantaina herää 7.30 töihin, torstaihin asti toistaa joka aamu samaa rutiinia, sitten on viikonloppu, joka tuo vaihtelua, kenties vähän myöhäisempi herätys, toinen työpaikka, kavereiden ja perheen tapaaminen, ehkä jotain erityisohjelmaa, myöhäisempi nukkumaanmeno. Don't get me wrong, tylsää minulla ei ole, menoa ja vaihtelua riittää. Tämä ei ole millään tavalla sellainen valituspostaus, miltä se ehkä voi kuulostaa. Tämä on vain ajatusten purkaamista fyysiseen muotoon.

Viikko sitten on riittänyt tekemistä, aikakin kävi jossain vaiheessa vähiin. Viikonloppuna oli I Love Me -messut, joissa olin mallin hommissa koko viikonlopun ja joihin valmistelu vei muutaman lisäpäivän. Viime viikko taas oli erittäin työpainotteinen, sillä otin neljän päivän työharjoittelun lisäksi vielä koko viikonlopuksi töitä. Seitsemän työpäivän viikko ei kuitenkaan tuntunut raskaalta, sillä ehdin viettää aikaa perheeni kanssa ja tapasin kavereitani, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. 

Mainitsin myös meneellä olevasta ostolakostani, jonka oli tarkoitus kestää kuukauden. Sääntönäni oli yksinkertaisesti se, etten osta itselleni mitään, enkä tuhlaa rahaa ylimääräiseen. Nyt kuukausi myöhemmin lakko on virallisesti ohi ja on sujunut erittäin onnistuneesti. Niin onnistuneesti, että olen oikeasti ylpeä itsestäni. Rahaa on tullut säästettyä, en ostanut itselleni ainuttakaan esinettä, kestin urheasti kauppojen mid season alennusmyynnit sortumatta ostoon. Muutama huomiokin on tullut tehtyä:

1. Huomasin, ettei oikeastaan ole niin vaikeata vastustaa ostoshalua, jos vaan päättää ettei osta mitään, eikä tarvitse mitään.

2. Vaikka on niitä päiviä, jolloin tuntuu, ettei ole mitään päälle pantavaa ja koko vaatekaappi on täynnä turhaa roinaa, sieltä kuitenkin löytyy aina jokin miellyttävä vaihtoehto. Se, ettei voikaan ostaa uutta heti, kun tekee mieli, pistää miettimään uudelleen oman vaatekaapin sisällön, joutuu keksimään vanhoille vaatteille uusia käyttömuotoja ja erilaisia asukokonaisuuksia. Minun tapauksessani kaikkein vaikein kohta oli se, että olin juuri värjännyt hiukseni oranssiksi ja yksikään omaamani vaatekappale ei sopinut enää. Sainpa pienen haasteen sitten siinä keksiessä niitä asukokonaisuuksia, mutta en silti sortunut ostamaan uusia hiuksiin sopivia vaatteita, vaikka mieli kovasti teki (score!). 

3. En tarvitse uusia vaatteita joka toinen viikko. 

4. Sain selkeän vision siitä, mitä täydennystä oikeasti tarvitsen vaatekaappiini. Ensimmäisenä huomasin kaipaavani tietynlaisen villakangastakin, josta minulla oli selkeä kuva mielessäni. Toinen asia, jota kaipasin oli klassiset pitkäkestoiset mustat nilkkurit, joita voisin käyttää joka päivä ja jotka sopisivat kaiken kanssa, joilla olisi mukavaa kävellä (eli tietynlainen pieni mukava korko) ja materiaalina olisi nahka. Viimeisempänä huomasin tarvitsevani laadukkaita, lämpimiä, muhkeita neuleita, mieluiten cashemerea, villa tai mohairia. That's it. Sellaiset kun hommaa jossain vaiheessa, niin ei tarvitse pitkään aikaan taas päivittää vaatekaappia, sillä nuo toimivat vaatekaapin kulmakivinä. 

Yllättävää oli se, että lakon päätyttyä virallisesti, en halunnutkaan ostaa kaikkea. Yleensä varmaan sekoaisin ja tuhlaisin kaikki juuri säästämäni rahat :D Olen, nimittäin, niitä ihmisiä, jotka elävät palkasta palkkaan eli tuhlavat palkan joko ensimmäisinä viikkoina ja elää koko loppukuun nuudeleilla tai tuhlavat palkan kokonaan juuri ennen seuraavan tuloa, niin ettei säästössä ole ikinä mitään. Tästä syystä olenkin varsin tyytyväinen siitä, että kiertäessäni kauppoja ei tehnyt mieli ostaa mitään muuta, kun sen pitkään himoitsemani villakangastakin, vaikka tarjontaa kivoista vaatteista ja kengistä riitti, kyllä varsin hyvin :) Piristävää on myös se, että tällä viikolla olen myymässä kirppiksellä omaisuuttani, joten vaatekaappi kevenee =)

Asusta sen verran, että tämä on nyt se tavallinen jokapäiväasu, jota en ole miettinyt etukäteen. Kuvien takki taisi olla melkeinpä ainoa takki, joka sopii silloiseen hiustenväriin. Tykkään, kyllä, tästä kyseisestä yksilöstä varsin paljon ja käytin sitä mielelläni. Reppu on ollut kovassa käytössä ja selkä on kiittänyt. Reppu on sitä paitsi ihan täydellinen kokoinen päivittäiskäyttööni, sinne mahtuu tasan tarkkaan kaikki, mitä kannan mukanani joka päivä. Kaiken lisäksi se on vielä tyylikäs ja onkin saanut paljon kehuja. 

Tälläistä tekstiä tänään, nyt menenkin katsomaan  A:n löytämän elokuvan tälle illalle. 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

In English

Life has been rolling quite evenly lately. I have been doing same things day after day. Four days a week an internship, rest of the days my part time job, in between meeting friends, spending time with my family, boyfriend and cat. All that usual stuff everyone does. 

A month ago I set myself a goal: so called purchase strike, meaning I'm not allowed to buy myself anything (clothes/shoes/make up/jewelry/etc.) for a month. The purpose of this was to make me slow down with my crazy consuming cycle, save some money and become more conscious consumer (meaning that I buy less stuff, but the stuff I buy is good quality, timeless and functional). Now, after a month I can gladly announce that it went really well :) I didn't buy anything for myself in a month (literally nothing), spend my money only on food, compulsory stuff like bills etc. and managed to even resist the mid season sales in stores :D 

So, what have I learnt from my purchase strike:

1. I do not need new clothes every other week, i really do have enough of an old ones in a closet. 

2. Even on those desperate days, when it seems like there is nothing to wear, and the whole wardrobe is full of unnecessary junk, there surely is always a pleasant alternative. It's actually quite fun to make up new ways of wearing some item trying to match it and figuring out new outfits.

3. It's really not that difficult to resist buying new things, even though you strongly feel that you actually want and need some item. You just have to decide that you are not buying anything and stick to your decision. 

4. I got a clear vision of what items I really need to complete my wardrobe and to make it more functional. 

Now I'll continue watching some movie A found for us :) Have a nice week guys! 

All white

Last week we did a photoshoot with Jere, so here's the result =)

Pants - Berzhka, Shirt - H&M, Heels - Zara, Coat - Only

'

                       

Kuvat ja muokkaus Jere Turunen

The hair story

Hiukseni ovat vaihtaneet väriä niin usein ja saaneet niin monta eri väriä, etten meinaa pysyä enää mukana. Sitä eletään 20 vuotta brunettena, ja sitten ollaankin blondiraitojen kanssa, jonka jälkeen ollaankin violettina, joka peseytyy ajan mukaan harmaaksi ja muuttuu loppujen lopuksi kylmäksi blondiksi. Ollaan hetki näin, jonka jälkeen pitää värjätä ylikasvanut rumalta näyttävä tyvi taas blondiksi, ja ollaan yhtäkkiä keltaisena. Kampaaja tosin sanoo, että ei tästä tullutkaan niin hirveä kuin hän kuvitteli. Tämä ei tosin auta yhtään.  Keltainen hirvittää niin paljon, että se pitää mennä korjaamaan heti seuraavalla viikolla, jolloin saadaankin taas uusi upea väri: hopea laventelisävytteellä. Laventeli peseytyy ja ollaan vaan "hopeana". Se näyttää siistiltä, on helppo stailata ja kivaa ylläpitää. 

Sitten onkin seuraavan kampaajakäynnin aika ja mietitään, että miltäköhän kupari/persikka/koralli näyttäisi päässä. Ta daa, se näyttää tolta. Todetaan, että yllättäen sekin sopii ihan hyvin naaman kanssa. Oranssilla käännetään muutaman vastaantulevan ihmisen pään kadulla. Jonkin ajan päästä todetaan, että väri on hieman hankala stailata vaatteiden kanssa, kun oman vaatekaapin tutut ja turvalliset värit, eivät näytäkään hyvältä enää uuden tukan kanssa ja pitää karsia jokapäiväpukeutumisesta puolet vaatekaapista hyllyjen takaosiin. Jäljelle jää esimerkiksi vain kolme takkia kymmenestä kaapissa roikkuvasta. Ei voi mitään, uusia ei mennä ostamaan, koska ollaan päätetty, että pidetään ostolakko-lokakuu, jolloin ei osteta yhtään uutta vaatetta. Ostolakko-lokakuun aikana todistetaan itsellemme, että tähän pystytään, vaatteita ei tarvitse ostaa joka viikko, vanhoillakin pärjää pitkälle. Samalla haastetaan miettimään jo olemassa oleville vaatteille uusia asukokonaisuuksia ja käyttövaihtoehtoja. Iskee kauhea tyylikriisi, mikään ei sovi, tulee huono mieli, kun ei osaa yhdistää oikein. Ostolakosta ei kuitenkaan luovuta, koska pitää todistaa. Lakko jatkuu vielä kaksi viikkoa, kyllä tämä onnistuu. 

Tässä lyhyesti hiushistoriani puolen vuoden aikana. Useat värjäyskerrat ovat olleet osana mallin hommia, muuten en tietenkään värjäisi hiuksiani joka toinen viikko, (kenellä nyt edes olisi varaa sellaiseen). Tästä viimeisimmästä värjäyksestä on jo tosiaan kaksi viikkoa, joten väri näyttää jo paljon pastellimmalta ja haaleammalta kuin alla olevissa kuvissa.

Suuri kiitos kuuluu ennen kaikkea hiuksilleni, jotka ovat kestäneet urheasti tämän urakan ja onnistuivat näyttämään suhteellisen terveiltä. Toinen kiitos tietysti hiusmaagikolleni R:lle, joka on loihtinut minulle kaikki nuo upeat värit puolen vuoden aikana.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

In English

It has been a really hectic half year for my hair. The hair color has changed radically six times during this time and now it's time to be redhead. Well actually these photos have been taken two weeks ago, so the hair color has already washed away mostly and now it's this really pretty pastel peach color. 

Like I wrote before on this blog, I have had my natural brown hair color for over 20 years, and this year I went really wild. From brown to brown with blond highlights and after that to purple. When purple color has washed away, it left me with silver hair color. Then it grew and it was time to go again to a hairdresser to dye the roots. So I became yellow (literally), not on purpose of course. Yellow didn't suit me (does it suit anyone?), so had to go already next week to dye my hair again. And it became again beautiful silver with a touch of purple on it. Loved it. After few month it was time to see the hairdresser again and we decided to try out the orange/peach/coral. Ta daa! So that's how it looks. Quite nice I'd say, although little bit hard to style outfits with. But oh well. 

Most of these hair experiments have been a part of modelling, so no, other wise dying my hair every second week in different colors would be kind of crazy and weird. Who has the money to do it so often anyway? 

Special thank you goes especially to my hair for having strength and not falling out of my head and also to the amazing hair magician R who has made my hair look so flawless. 

Happy Birthday Coco!

Pieni karvapalleroni Coco on täyttänyt tällä viikolla vuoden! Tasan vuosi sitten tämä pieni suklaan värinen kissaolento syntyi tähän maailmaan ja nyt se on jo vuoden vanha! Pieni se ei ole ollut jo pitkään aikaan (koon puolesta), mutta minun silmissä se on yhä se pikkuruinen kissanpentu, vaikkei enää mahdukaan kämmenelleni. Saan usein kuulla vitsejä siitä, kuinka kohtelen Cocoa vauvan lailla =D Ajattelin kerätä tähän ajatuksiani ja faktoja Cocosta sekä tästä kuluneesta vuodesta.

1. En voi ikinä (i mean it, IKINÄ) hetkeäkään olla vihainen Cocolle, riippumatta siitä, jättääkö se kynsijälkiään minun kiiltonahkakorkokenkiin vai uuteen lempilaukkuun. Still love him. 

2. Cocon lempipaikka on kylpyhuoneen lavuaari,  johon se menee makaamaan rinkeliasentoon ja saattaa nukkua siellä pitkiäkin aikoja. Siellä se oleskeelee tälläkin hetkellä. Meidän vieraat aina ihmettelevät ja nauravat tälle näylle :D

3. Pienempänä Coco aina tuli hiljaa aamuyöstä makaamaan minun tai A:n tyynylle siihen kohtaan, missä pää päätyy ja jäi sinne pienen pehmusteen tavalla pään viereen. Se oli niin hellyttävää, että oikein harmittaa, ettei se tee sitä enää melkein koskaan.

4. Cocolla oli tapana herättää minut tunkemalla sen pienen nassun söpösllä tavalla minun kasvoihin tai käteen ja murista hiljaa tyytyväisenä. Se tarkoitti, että riittää nukkumiset, nyt mennään syöttämään Coco. 

5. Astuessani sisään asuntoomme näen aina ensimmäisenä Cocon, joka on ehtinyt tulla ovelle odottamaan jo siinä vaiheessa, kun kuuli hissin pysähtyvän meidän kerroksessa. 

6. Coco ei tykkää, kun sille huudetaan. Tiedän, ettei kissa ole ihminen, mutta tässä tilannetta ei voi olla vertaamatta. Kerran, kun Coco oli raapinut kenkiäni korotin ääntä ja näytin sille, että olen nyt suuttunut. Kissa teki pari askelta pois päin, istui selin minuun ja näytti niin loukkaantuneen ilmeen, etten voinut muuta kuin nauraa sille ja unohtaa kengät. 

7. Coco tykkää mm. avokadoista (!), suklaasta, makkarasta ja voista. Valitettavasti se ei saa syödä mitään yllämainituista, varsinkaan avokadoa, joka on kuulemma yhtä kuin myrkkyä eläimille. Saa varoa ruoan jättämistä Cocon lähestyville, pikku riiviö nimittäin tulee ihan varmasti nuolaisemaan tai kenties uskaltautuu jopa varastamaan pienellä käpälällään jotakin lautaselta. 

8. Kun Coco ymmärtää mokanneensa, hän tulee pyytämään anteeksi hieromalla sen nassua minun tai A:n käteen hellästi. Sen jälkeen sille ei ainakaan enää pysty olla vihainen.

9. Coco ei tykkää liallisista hellyden osoituksista, mm. haleista ja syleilystä. Se antaa pitää itseään sylissä pisimmillään puoli minuuttia, jonka jälkeen alkaa kiemurtelemaan ja yrittämään hyppää pois. Silittelystä kissa pitää, mutta sitäkin saa tehdä hyvin rajatun ajan. Saatan silittää sitä sen maatessaan lattialla ja kyllästyessään silittelyyn Coco nousee, tekee kaksi askelta pois päin ja menee makaamaan samaan asentoon. Hauskaa on, ettei se lähde kokonaan pois, ei raavi, eikä pure, vaan antaa ymmärtää rauhallisella tavalla, että nyt riittää. Coco ei muutenkaan pure tai raavi paljon, täytyy suututtaa sitä oikein kunnolla, saadakseen hänet puremaan. Vaikka kissa ei pidä kovin paljon lähikontaktista ja antaa ymmärtää olevansa itsenäinen ja ylpeä, haluaa se kuitenkin olla minun tai A:n lähellä, ainakin samassa huoneessa. Usein se tykkääkin oleskella minun kanssa sängyllä, mutta ei ihan kiinni minussa, vaan pienellä etäisyydellä. Pusuista Coco tykkää todella paljon ja rauhoittuu heti pususta. 

10. Coco on aika sosiaalinen ja tykkää erityisesti, kun meille tulee vieraita. Se on ensimmäinen ovella vastaanottamassa tulijoita ja antaa kaikkien silittää itseään tai leikkiä kanssaan. 

11. Coco on pieni pallero, joka piristää arkeamme tuoden siihen iloa, hauskuutta ja vaihtelua :)
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
In English

My little chocolate chip Coco had his first Birthday this week and is now one year old! Can't believe, how time flies! I wanted to collect here thoughts and facts about Coco, as well as this past year.

1. I can never (I mean it, EVER) stay angry at Coco, regardless of whether he leaves scratches on my patent leather high heels or on a new favorite bag. Still love him.

2. Coco's favorite place to be is the bathroom sink, he is staying there this very moment. Our guests always wonder and laugh when seeing it first time: D

3.When he was smaller, Coco always came quietly in the morning to lie down on my pillow next to my head like a little cushion. It was so unbelievably cute that I'm really sad, he doesn't do that often anymore. 

4. Coco used to wake me up by sticking he's little nose in my face or hand in a really cute way and purring quietly. It meant: enough of sleeping, it's time to feed Coco.

5. When entering our apartment, first thing I see is Coco, who came by the door as soon as he heard the elevator stopping on our floor. 

6. Coco doesn't like when somebody yells at him. Once, when he had scratched my shoes I raised my voice at him. The cat made a couple of steps away and sat with his back to me. Then he turned his snout at me and gave me so offended look that I could not help but laugh about it and forget the shoes.

7. Coco loves avocado (!), chocolate, sausages and butter. Unfortunately, he is not allowed to eat any of the above, especially the avocado, which is equivalent to poison to animals (so I heard). I can never leave my food near him, since he will for sure lick it or perhaps even dares to steal something from the plate.

8. Whenever Coco understands, that he did something wrong, he will come to apologize by rubbing his snout in my hand. Quite impossible to stay mad at him after that :D 

9. Coco does not like hugging that much. He allows me to hug him for maybe half minute at longest and begins to squirm and tries to jump out. He likes kisses very much though and also calms down when I kiss him =)


10. Coco is really social, especially when we have guests. He is always the first one at the door welcoming guests and likes playing with them or just hanging around.

11. Coco spices up our days and brings the joy, fun and variety into our lives :)

In love with flares

Viime viikon kulumisia ja metsätarinoita

 Dress - Zara

Täällä ollaan! Vaikka tämä blogi on taaskin kärsinyt parin viikon hiljaisuudesta. En tiedä, mikä siinä on, että on niin vaikeaa alkaa tuottamaan tekstia. Toisinaan aihettakin riittäisi ja ajatuksetkin kulkevat, mutteivät kuitenkaan pääse tänne saakka jostakin syystä. Kuvaamisesta olen ollut viime aikoina erittäin innostunut, inspiraatiota on riittänyt samoin kuin myös asujakin. Asujen julkaiseminen reaaliajassa jää minulla siihen, etten saa sitä tekstiä tänne, vaikka kuvia olisikin ladattavana. Ehkä tulen tekemään jatkossa niin, että julkaisen kuvat tänne miettimättä tekstiä sen pidemmälle, kokonaan ilman kirjoitusta, tai lyhyiden terkkujen kanssa. 

Koska pidän tätä kuitenkin suurimmaksi osaksi päiväkirjana itselleni, kirjoitan nyt tänne viime ajan kulumisia. Näitä on kivaa lukea aina muutaman vuoden kuluttua, kun ne on jo kokonaan hävinnyt muistin syövereistä. Viikko on taas mennyt tutulla tavalla työharjoittelussa, josta vieläkin nautin suuresti. Keskiviikkona oli hitusen rankempi päivä, kun otin illaksi toisen työpaikkani työvuoron sellaisen minulle tarjoutessa. Päivä meni aluksi työharjoittelupaikalla 9-17, jonka jälkeen parin tunnin tauko ja seuraava vuoro 19-23. Kevyet 12 tuntia tuli tehtyä töitä tona päivänä, en tosin valita, sillä tiedän, että monelle noin pitkät työpäivät ovat normaalia arkea. Lähipiiristänikin löytyy näitä ihailua ansaitsevia ihmisiä.  

Pääsin muuten sarjariippuvuuteni yli! Kirjoitin viime postauksessani olevani niin koukussa Frendeihin, etten pysty keskittymään muuhun, kun tekee mieli katsoa läpi kaikki jaksot putkeen. No, pakotin itseäni keskeyttämään Frendi-maratonin ja ottamaan kirjan käsiin. Lukeminen tuntuu kuitenkin aina paljon antoisammalta ja muutenkin aivoja kehittävämmältä toiminnalta. Päädyin lukemaan Charles Dickensin Kaksi kaupunkia -romaanin ja oli muuten ihan täydellinen valinta! Suosittelen lämpimästi kaikille. Kirja vei täysin mukanaan ja en muuta tehnytkään sen puolitoista viikkoa, mitä siihen käytin. Päivän odotetuin kohokohta niinä aikoina oli töiden jälkeen peiton alle käpertyminen teekupin kanssa kirja sylissä ja Coco nukkumassa vieressä rinkeliasennossa. Hyvä, jos muistin sarjojen olemassaolon tuolloin! 

Asiasta toiseen, viime viikolla kävin piiiiitkästä aikaa metsässä sienestämässä isovanhempien kanssa. Sieniretkellä taisin käydä viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Edellisen kerran muistan olevan aika traumaattinen itselleni ja epäilen lopettaneeni metsäretket kyseisen kerran jälkeen. Tarina meni niin, että oltiin poimimassa mustikoita isovanhempieni kanssa, kun jonkin ajan päästä kyllästyessäni touhuun ilmoitin meneväni autoon odottamaan. Vaari antoi auton avaimet ja saattoi minut siihen pisteeseen, jossa auto oli jo näkyvillä. Hän neuvoi minua olla menemättä suoraan metsän poikki auton luo, vaan kiertämään hitusen js poistui paikalta takaisin marjapoimintaan. Päätin, etten turhia kierrä, vaan menen tästä nopeasti suoraan autolle (huom. olin suunnilleen 10-vuotias), edessäni on vain pienen pieni lätäkkö, jonka yli on helppo loikkia. Vakuuttuneena päätöksen oikeudesta loikin iloisena lätäkön yli...Tässä vaiheessa kuka tahansa metsässä käynyt on jo varmaan arvannut tarinan lopun. Kyllä, hyppäsin, siis suoraan suohon, joka oli ovelasti peitetty kasveilla. Täytyy sanoa, että eipä ollut ihan matala tuo kyseinen suo, nimittäin vyötäröön asti upposin. No, ihminen on tälläisissä selviytymistilanteissa pelon iskiessä äärimmäisen tehokas, joten selvisin aika vauhdilla pois kirotusta suosta, muistan vaan pitäneeni kännykän ja auton avaimet korkealla pääni yläpuolella. Sain sitten koko kotimatkan kerätä kaikki maailman ötökät ja muut ällöolennot päältäni, ei ollut miellyttävä kokemus.

No mutta, tämä viimeviikkoinen metsäretki sujui erittäin kivasti ja sai minut ihmettelemään sitä, että miksi ihmeessä en käy useammin metsäretkillä? Kuinka ihanaa on hengittää raikasta metsän ilmaa, ihastella luontoa ympärillään ja uppoutua siihen täysin samalla, kun yrittää bongata hyvin piiloutuneita sieniä sekä marjoja ja iloita löytävänsä hyvän marjapaikan! Ja voi sitä iloa, kun saa nauttia itsekerätyistä mustikoista ja puolukoista marjapiirakassa! Ensi vuonna ehdottomasti useammin! Tällä kerralla ei saatu poimittua kauheasti sieniä, mutta marjoja riitti, kyllä siihen mummon herkulliseen marjapiirakkaan :) 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
In English

Although it's been really quite on the blog lately, I can happily announce that I'm still here and I'm full of inspiration! Sometimes it's quite hard for me to just sit and right my thoughts down. I even have subjects I want to write about and a lot of photos waiting to be published, but can't make myself to start writing. Maybe in the future I could try just uploading photos here, without thinking about the text, that way the outfit pics will be in real time (not a weeks later).

Anyhow, I came to tell about my week lately, since this blog works as my public diary and I like reading stuff I wrote a long time ago again and remember all I've done. Since I really don't have that good memory to remember every detail of my life. 

Last week I spent working and relaxing after work. Wednesday was all about work. I started my day at my internship at 9 am and worked there till 17 pm as usual. But this time I had also four hours of my other work in the evening, so worked till 11 pm that day! I know that to many people out there 12 hours shifts are quite normal, but personally I haven't used to that. But I'm not complaining! Actually I didn't find it as hard as I thought it would be, taking in consideration that I also had work the next day at 9 am. 

Another thing I'm glad of is that I finally got over my so called addiction for TV series, meaning Friends. I made myself to pick a book and start reading it. Reading is in any case more rewarding than watching series. I chose Charles Dickens's novel called A tale of two cities. It turned out to be perfect choice and I highly recommend it to all who haven't read it yet!

Besides reading and working I also got some time to do something I haven't done in a looong time. On Saturday we went to the forest to pick berries and mushrooms with my grand parents and it was sooo relaxing. Last time I was in forest on a berry picking trip I was maybe 10 or 12 years old and the experience didn't go that well back then. So here's the story. We were picking blueberries with my grandparents, when I got bored and asked my grandpa if I could wait them in the car. Grandpa gave me the car keys and escorted me to the point where the car was already visible. He advised me not to go straight across the forest to the car, but to go little bit left and make small circle, and after that he went to continue picking berries. I decided not to mind the advise and go straight through, since there was only tiny puddle in front of me, which was easy to leap over. Convinced about my decision I leaped over a puddle ... At this point, anyone who has ever been in the the forest, has probably guessed the rest of the story. Yes, I jumped directly into the swamp, which was cleverly covered with plants. So there I was in the middle of the forest waist-deep in the swamp. Needless to explain how scared I got, so I made it pretty fast out of the cursed swamp. On the way home I got to collect all the bugs of the world and other nasty creatures off me, which wasn't a pleasant experience.

Luckily this time our forest trip was really nice and it made me marvel that why on earth I don't do this more often. How glorious is it to breathe the fresh forest air, admire the nature around while trying to spot well hidden mushrooms and berries and enjoy when finding a good berry place! And may the joy when you get to eat grandma's delicious berry pie made of the bilberries and lingonberries you collected. Next year definitely more of this!