tiistai 3. toukokuuta 2016

Costume party








Vappu meni juhlatunnelmissa, kun aloitettiin juhliminen jo perjantaina naamiasbileillä. Naamiaiset on aina hyvä idea, ja itse olin erityisen iloinen, kun kaveri semmoset ehdotti, kun ei ole tullut käytyä vastaavanlaisissa vähän aikaan. 

Ihanaa oli se, että joka ikinen juhlaan osallistuja oli oikeasti pukeutunut johonkin hahmoon, kaverini hot dog-koiraa myöten :D Supersankareita löytyi varsinainen joukko, melkeinpä koko kokoonpano! Eläinaiheiset puvut olivat toinen joukko, löytyi kissaa ja pesukarhua. Myös munkki, geisha, diskodiiva, luolaihminen ja "Bob Marley" olivat huikeita keksintöjä! :D Oli aivan mahtavaa, että kaikki keksii erilaisia asuja ja panostus näkyi. 

Kuvista voisi arvata (ainakin toivottavasti), että itse muuntauduin mustaksi joutseneksi, Black Swan -elokuvan innoittamana. Taisi olla paras asukeksintöni aikoihin :D Puvun osat metsästettiin samana aamuna ja ne löytyikin yllättävän helposti, helpommin kuin osasin odottaa. Tyllikangas löytyi heti Eurokankaasta (2€/metri, jos oikein muistan) ja tein siitä "hameen" ilman mitään ompelua. Kiinnitin hameen osat vain tiukalla vyöllä ja vyötärönauhalla. Body tarttui mukaan H&M:stä tykään siitä paljon, sille tulee muutakin käyttöä kesällä. Bodyn "kauluksena" toimiva höyhennauha osui silmään myös Eurokankaassa ja hintaa sillä ei ollut kuin vajaat 10€, jos oikein muistan, sen olisi saanut mihin tahansa kiinnitettyä, mutta päätin kiinnittää se nuppineuloilla bodyyn. Sitten vain Pinterestistä mallia meikin tekoon, inspiraatiota löytyikin huimasti ja nuttura päähän. Voíla, Black Swan -asu alle 30€. Bodyn tilalle ois voinut löytyä jotakin omastakin vaatekaapistani ihan varmasti, periaatteessa mikä tahansa musta paita, toppi, body, uimapuku olisi käynyt, halusin nyt vain sen H&M version. Ilman sitä toi asu olisi vielä halvempi toteuttaa :)

Kaiken kaikkiaan meillä oli upea ilta ja hyvä meno päällä ja kotiin liukuin vasta yön pikkutunneilla puoli kahden aikoihin. Lisää näitä! 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
In English

On Friday we gathered up some friends in my friend's apartment to celebrate Finnish holiday "Vappu". The theme was to dress up in a costume and it was so fun, since everyone actually came in a costume! There were the hole bunch of superheros, some animals and other great ideas. Even my friend's dog was wearing a costume, you can see it in s photo below, it was so cute little hot dog!! As you may notice from photos, I was a Black Swan, inspired by the movie:) Did some shopping for my role the same morning and was surprized how easy it was to find all the pieces. I found the black tulle material from Eurokangas, and was extremelly happy about it, since it was also really cheap. Didn't even have to sew a skirt out of it, I just gathered the material under the belt and made it look like skirt. Bought the black laced up body from H&M and attached the feathers to it, made it look more like a swan :D And then just took some inspiration for Black Swan make up from Pinterest. Voíla, Black Swan is ready!:)) All in all we had really great time, gotta make more of this kind of theme parties :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti