sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Autumn

 

Siirtyminen syksyyn ja siitä edelleen talveen on minulle (ja varmasti aika monelle muullekin) aina äärimmäisen hankalaa. Mikään ei mielestäni voita lämpöä, aurinkoa ja kevyissä mekoissa huoletonta heilumista. Joka vuoden ajassa on tietysti ne omat hyvät puolensa, niin kuin esimerkiksi syksyn luonnon värit piristävät joka vuosi. Mutta, kyllä minä uskon, että pärjäisin ihan vallan mainiosti ilman talvea ainakin. Kevät saisi tulla heti kaikkien värikkäiden lehtien putoessa maahan. Toisaalta en tiedä tuntuisiko kevät niin ihanalta ja olisiko kesä niin odotettu ilman talvea? Kevät ei varmastikaan olisi, mutta kesään en kyllästyisi ikinä, ja kyllä uskallan sanoa tässä vaiheessa "ei ikinä", näin varma asiasta olen. 

Syksyni on tosiaan tänä vuonna alkanut varsin hyvin, matkailu on ehdottomasti piristänyt sitä :) Kouluinspiraatio ei tosin ollut kesänkään jälkeen kovin korkea. Tässä vaiheessa takana on vuoden ensimmäinen jakso ja nyt on syysloma. Ja en voisi olla iloisempi siitä. Harmittaa jonkin verran se, että loma ei ihan tunnu ansaitulta. En ole viettänyt niin paljon aikaa opiskelun parissa kuin olisin voinut, kokeitakaan ei ollut kuin yksi ja projektitöiden palautukset ovat vasta edessä parin kuukauden päästä.

Olen myös jonkin verran epätyytyväinen kirjoitustyyliini, tai ei oikeastaan tyyliin vain siihen, etten osaa ilmaista ajatuksiani ja tunteitani täällä sillä tavalla ja niillä sanoilla, millä haluasin. Välillä se johtuu sanavaraston epätäydellisyydestä, joskus mielessäni pyörii asia, mutta en saa sille yhdelläkään kielellä keksittyä sanaa, sitten en saa sanottua asiani juuri niin kuin tarkoitan. Harvoinhan kirjoittaja on täysin tyytyväinen kirjoituksiinsa, mikä on varmastikin ihan normaalia, parannettavaa löytyy aina. Mutta tunnen, etten ole vielä löytänyt sitä omaa kirjoitustyyliäni ja oikeaa ilmaisutapaa. Onneksi se asia on muutettavissa, pitää vain lukea enemmän ja kirjoittaa enemmän :) 

Tänään heräsin taas liian myöhään, puolipäivän jälkeen, tästä on tullut tapa, ellei aamutunteja koulussa. Se harmittaa, sillä menetän puolet päivästä. Olen aina ollut kauhea unikeko. Pystyisin nukkumaan ihan helposti joka päivä 12 tuntia, enkä herää aikaisemmin ilman herätyskelloa. Voin nukkua keskellä päivää kolmen tunnin päikkärit ja silti nukahtaa helposti yöllä. Minua on, siis, suotu ihan mahtavilla unen lahjoilla, mutta valitettavasti en tunne itseäni melkein ikinä täysin levonneeksi vaikka nukkuisin kuinka pitkään. Tiedän syynkin, johtuu puuttuvasta rytmistä, mutta en saa itseäni joka päivä menemään nukkumaan ja heräämään samaan aikaan :/ Mistä saa niitä pillereitä, jotka korvaavat unen kokonaan, ja niitä popsiessa tuntee itseään levonneelta, vaikkei ole nukkunut? Olen nyt nähnyt niitä parissa leffassa ja piirretyissä ja haluan samanlaiset :D 

Kuvissa muuten näkyy syksyn luottoasuni =) Takin ostin syksyn alussa Zarasta ja olen ihan rakastunut siihen. Valitettavasti ilman ovat nyt kylmenneet sen verran, ettei tolla tarkene enää kovin pikään, keväällä sitten uudestaan =) Saappaat ovat viimeisin kenkäosto Moskovasta. Olen jo pitkään suunnitellut kumisaappaiden hankkimista syksyn sadepäiviä varten, mutta en ole törmännyt sopiviin. En nimittäin raaskisi käyttää sitä 100€ tai enempää kumisaappaisiin, vaikka Hunterit ja muut samaa hintaluokkaa olevat miellyttävätkin silmää. En myöskään haluaisi ostaa ihan perus kalastajasaappaita. Onneksi odotin vähän aikaa, sillä Moskovasta löytyi täydelliset yksilöt. Paitsi se, että ne mielestäni tosi nätit ja näyttävät luonnossa nahkasaappailta (ja eräs naistyöntekijä Venäjän tullitarkastuksessa kysyikin jo, että ovatko ne nahkasaappaat ja mistä hankkin ne, kun ovat niin nätit :D), niiden sisällä on erittäin lämmin vuorikerros, joten periaatteessa niitä voisi käyttää talven läpi, jos lunta ei tule =))) Kuvissa nämä näyttävät mustilta, mutta tummanruskeita ovat oikeasti =) Kaupan nimeä en valitettavasti muista, mutta merkki on brittiläinen Keddo ja mm. Zalando myy merkin tuotteita :) 

Jacket - Zara (here), Jeans- H&M (here), Boots - Keddo (here), Bag - DKNY, Scarf - Burberry
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Facing autumn and the following winter has been every year a struggle for me. I guess I'm not the only one? In my opinion nothing can win sunshine, warm weather and wandering around in light summer dresses. Ofcourse there is a good sides in every season, for example beautiful colours of autumn. But I would still say, that I'd be completely fine without winter and snow =D

My autumn has started very well this year, travelling has definitely cheered me up =) Despite that my inspiration for school and stydying has been lost for some while. First period of school is now over and right now I'm on autumn vacation, and I couldn't be happier about it=)) Although somehow it doesn't feel deserved, because I haven't been working on my school assignment that much, and I only had one test this period. But oh well, next period starts tomorrow, so I'll try better then =)

Continuing on complaining, I've been feeling really tired every day now for quite a while. I know it's because of my sleeping routin, or should I say lack of it? Today I woke up again in the middle of the day, despite that I went to sleep yesterday earlier than usually. It doesn't feel good to wake up late, because then I have this feeling that I've missed half of the day and didn't do anything. I seriously doubt there is someone who has as incredible sleeping talent as I do. I can sleep for 12 hours and still not feel rested and fresh. I also can take long naps in the day time and still feel tired in the night and fall asleep immediately. I know I should develop some sleeping routine, go to sleep and wake up every day at the same time. Haven't quite succeed on this one yet...Where can I get those pills, they show in movies and cartoons, after eating them one doesn't have to sleep at all to feel rested? I definitely need those! =D

In the pictures below u can see my favorite outfit this autumn =) I bought this jacket in the beginning of autumn from Zara and have been using it since then and I absolutely love it! Unfortunately the weather in Finland has changed now to really cold and windy, so I guess the jacket has to wait it's turn until spring. Boots I bought from Moscow. I have been craving for rubber boots for some while now but haven't been able to find the perfect ones. I'm glad I waited, because I found those beauties and now they're mine =))Aside from the fact they are really pretty and I love the colour (which is actually chocolate brown, not like on the picture), they are also really warm because of lining layer inside =) Unfortunately I don't remember the name of the store, I bought them, but they are from British brand Keddo. 




2 kommenttia:

  1. Cute jacket and boots, Mariya, and I love your scarf, of course. Burberry can do no wrong, in my opinion. I am obsessed with the brand. I wish I had your knack for sleeping. I don't get enough rest because I just can't sleep. My mind is way too active. I hope you have a great week.

    Sharon
    http://www.afashioncrowd.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Hi Sharon! Thank you for your comment!

    I couldn't agree more with u about Burberry, timeless and classy =) And sorry to here you have a hard time with sleeping :/ I guess we all have some kind of sleeping problems, too much sleep and too less sleep. I sometimes really wish I wouldn't be so good at sleeping, it can be really bothering =DD

    VastaaPoista