lauantai 8. elokuuta 2015

Pieniä mullistuksia

Dress - Mango, Jacket - Zara, Bag - Naf Naf, Shoes - H&M

Aivoissani tapahtui jokin aika sitten sellainen mullistava välähdys, joka muutti jollakin tapaa ajattelutapaani ja vaikutti maailmannäkemykseeni. Nimittäin se, että voin oikeasti vaikuttaa täysin oman elämäni kulkuun ja siihen kuinka paljon otan irti tstä elämästä. Tietenkin tiesin sen aina, mutta tarkoitan nyt sellaista välähdystä, joka tällä kertaa oikeasti pisti liikkeelle. En ole nähnyt mitään tässä maailmassa vielä, on niin paljon kaikkea, jonka olemassaolosta en edes tiedä. Enkä puhu nyt jostain kaukaisista asioista, joita en tulekaan ikinä tietämään, vaan minua ympäröivistä asioista, niistä joihin voin itse vaikuttaa  joka päivä. Käyn melkein aina samoissa kahviloissa ja ravintoloissa (Roberts ja Vapiano). Kuljen joka päivä samoja reittejä, enkä poikkea niistä melkein ikinä. Syön samoja ruokia. En harrasta tällä hetkellä mitään. Ja lista jatkuu loputtomiin. 

Voisin tehdä tälle elämäni yksitoikkoisuudelle oikeasti jotakin, pienillä teoilla saisin elämästäni mielenkiintoisemman, eikä edes tarvitse mennä toiseen maahan tai muuttaa täysin elämäntapoja kokeaakseen uusia asioita. Aloitin ihan siitä yksinkertaisesta asiasta kuin syömispaikkojen vaihtaminen. Tavatessani kavereitani yritämme mennä nykyään johonkin uuteen paikkaan kahville/illalliselle, johonkin kahvilaan, jossa ei olla vielä käyty. Tämän kesän aikana olen tutustunut moneen itselleni täysin ennestään tuntemattomaan ravintolaan ja se on saanut minut aina paremmalle tuulelle. 

Tänäänkään ei haluttu mennä tuttuihin paikkoihin syömään, vaan teki mieli jotakin erikoisempaa, joten käveltiin pitkin Aleksanterinkatua ja törmättiin mukavan näköiseen Ristotante Il Siciliano nimiseen ravintolaan. Totta kai olen nähnyt kyseisen raflan mooooonta kertaa, Aleksilla tulee käytyä melkein päivittäin, mutta kadun ravintoloihin en ole sen kummemmin eksynyt sisään. Tilasin parmankinkku-vuohenjuustosalaatin, joka osoittautui niin herkulliseksi ja täyttäväksi, että ottaisin sen ehdottomasti uudestaankin. Hauskana ekstrana olivat raflan italialaiset työntekijät, jotka saivat asiakkaita hyvälle tuulelle, sillei miten vain italialaiset osaavat. Eikä hinta-laatu suhde ollut yhtään huono, joten täydet pisteet ravintolalle.

Olen myös ruvennut käymään useammin lenkillä ja oppinut oikeasti nauttimaan siitä. Ei tarvitse enää pakottamaan itseäni lenkille koska täytyy. Vaihdan lenkkireittejäni välillä, mutta tällä hetkellä vielä kävelen suhteellisen lyhyitä etäisyyksiä, yleensä en ole 40 minuuttia pitempää lenkillä. Tarkoituksena on mennä pidemmälle kävelylle kauemmas kodista, löysin jo uuden reitinkin (bussin ikkunasta), jonka haluaisin kävellä. Tosin viimeksi kuin menin meidän vieressä olevaan metsään lenkkeilemään puoleksi tunniksi, eksyin niin pahasti, että lenkki kestikin puolitoista tuntia, koska en löytänyt tietä takaisin eikä ollut aavistustakaan olinpaikaistani. Mutta siinäkin oli positiivinen puoli, uusi reitti ja se, että nyt tiedän, mihin metsä vie ja mikä on sen toisella puolella :D

Myös blogipostauksia varten otetut kuvat saavat minut tutkimaan paremmin paikkoja ja eksymään sinne, missä en ole aikaisemmin käynyt. On aina hauskaa kuljeskella kaverin kanssa katuja pitkin ja löytää suloisia sisäpihoja,  pikkukatuja, puistoja, kauniita rakennuksia ja uniikkeja putiikkeja. 

Tämänkin postauksen kuvien alue oli minulle melko tuntematon, ennen kuin ruvettiin kulkemaan katuja pitkin kameran kanssa. Voi miten suloinen alue tuolta paljastui, niin söpöt hoidetut pihat ja eriväriset talot, ihan mielelläni asuisin tolla aluella.  Sinä päivänä menimme, siis, poikaystäväni kanssa mattokauppaan hakemaan keittiöön uutta mattoa. Mattoa ei kuitenkaan ostettu, sillä ei löydetty molemmille sopivaa vaihtoehtoa, mutta asukuvat saatiin ja tutustuttiin uuteen alueeseen =)  
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
In English

Lately I've been realizing how boring I've made my life. I do same things almost everyday, eat at the same places same dishes, walk the same paths, wear the same clothes and the list goes on. I want to change it, make my life more colourful and exciting step by step. It doesn't even take a lot, don't have to move to another country to see new things, or change completely my way of living, small things also matter. 

For example nowadays when I go out with my friends for a coffee or dinner, we go to a new place, where we haven't been before. It's really small thing, but it makes me feel like I've tryed something new and now I know a tiny bit more, that puts me in a good mood. Today me and my friend were at this nice italian restaurant Ristorante Il Siciliano in Helsinki and I ate this reeeeeally good salad with ham and goat cheese. The place was very comfy and there were funny italian waiters who were joking around making people smile. 

I've also started to actually enjoy my walks, since i get fresh air and hang around with my own thoughts, so now I don't have to make myself go for a walk because it's good for health, which is nice. I'm gonna try to make longer walks than I do now, so I would find new paths and places, it's always exciting :) 

Also when I take outfit photos for this blog, I have to think about shooting locations and for that I of cours need to explore my surroundings. It's always fun to find accidentally small cute streets, pretty buildings, parks etc. when walking with a friend. Location of this photos below is actually also quite new to me. Few days ago me and my boyfriend went for a carpet shopping, to buy a new carpet to our kitchen. We didn't buy any carpet simply because didn't find the right one, but we did find this cute place for shooting. This area was so beautiful that I really want to live there now =D But oh well, maybe someday.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti